Kokemuksia talviretriitiltä 2014

Jälleen kerran sain huomata, kuinka kiitollinen olen siitä, että saan vastaanottaa ainutlaatuista henkistä opetusta tässä koulussa ja elää sitä todeksi yhdessä muiden samanhenkisten kanssa.

Meitä muistutettiin mm. siitä, kuinka tärkeää on rakastaa toisten lisäksi myös itseään ja antaa anteeksi niin toisille kuin itselleenkin. 

Vaikka samoja aiheita on käsitelty useasti, palaan niihin hyvin mielelläni yhä uudestaan, sillä joka kerta voin löytää jälleen jotain uutta ja päästä syvemmälle.

Tunnen, että sain vastaanottaa ihmeen jo ensimmäisellä kerralla, kun teimme meditaation ihmeen kutsumiseksi elämäämme. 

Kiitollisuuteni henkistä opastamme Griegiä kohtaan on suunnaton.

- Nimim. Uskon ihmeisiin

 

Once again the power of initiation took me by surprise and transported me to a wonderful place. I am very grateful to have been offered another simple and highly efficient method for my evolution.

- Yogi from years 10+

 

En ollut aiemmin harjoittanut maunaa niin pitkää jaksoa kerralla. Tuntuu hämmästyttävän hyvältä olla vain hiljaa. Niin luonnollista! En osaa kuvitella, miltä tuntuu palata töihin ensi viikolla, työni kun on varsin sosiaalista ja meluisaakin välillä. Ja mitä tulee niihin ihmeisiin joita tällä leirillä kutsuimme elämään… minusta tuntuu jo niin ihmeelliseltä että sain osallistua tälle leirille ylipäätään. Olen jo siitä tosi kiitollinen.

- Abidonin, 5. vuosikurssi

 

Ihmeiden leirin ilmapiiri oli ihanan rauhallinen ja ravitseva. Harjoituksen ja luentojen määrä oli sopiva ajankohtaan nähden (joululoma). 

Teoria auttoi ymmärtämään mikä tekniikassa on olennaista. Ja itse tekniikka auttoi paitsi ymmärtämään, myös kokemaan kuinka kaikki on todellakin mahdollista. Ymmärsin myös jälleen miten olennaista on osata pyytää elämältä oikeita asioita.

- Joogaoppilas 8. vuosikurssilta

 

With enough relaxation and attention, our consciousness can grow and bloom, connecting back to its life-giving source and from there orient towards such forms that seem miraculous from our ordinary point of view (condition of our consciousness). One can learn how miraculous life is, how rich it can be (of consciousness), dazzling with beauty and freedom of love. Even though all such attempts to compose poems seem insufficient (however grandiose ones). One can melt and forge ones consciousness into the miracles, along the path that contains and forms them. Maybe it takes some time and practice and attention, also not to devolve back to old patterns, but it might be quite worth the exploration?

- Juha, 6th year in yoga

 

Tälle talviretriitille lähtöä ei tarvinnut miettiä tai analysoida mielellä, se tapahtui ja osallistumiseen tuli sisäinen kipinä. Etukäteen minua hieman jännitti mauna, puhumattomuus, koska tämä oli ensimmäinen kertani maunassa. Maunassa oleminen on ollut pelkästään positiivinen kokemus! Puhuminen on yliarvostettua! Se harmonia, rakkaus, välittäminen, joka täällä talvileirillä vallitsee, ei tarvitse sanoja. Kaikki hoituu mainiosti ilman puhetta, eleitä, katseita yms. ja mieli lepää.

Tämä on paras mahdollinen tapa viettää vuoden hiljaisin aika, vuodenvaihde, kääntää huomio sisäänpäin ja kohti Jumalaa. 

Kiitos lämpimästä, läsnäolevasta ja sydämellisestä opetuksesta ja muille leiriläisille rakkaudellisesta tuesta tälle retriitille osallistumiseen.

- Jenni, joogan 2, vuosikurssi

ps. Ohjelma on ollut kokonaisuudessaan upea! :)