Askeleita sielun heräämiseen

Ihminen on ennen kaikkea suuri paradoksi, suuri mysteeri tai sakramentti, joka on suurempi kuin muut kristillisen kirkon seitsemän sakramenttia yhteensä. Synnymme kahden perussuuntauksen — Luonnollisen ja Hengellisen — yhtymäkohtaan. Ensimmäistä edustaa Elämä ja toista Tietoisuus. Luontoon kuuluvan osansa takia ihminen on alisteinen elämän laeille ja Hengellisen osansa takia hän on alisteinen hengellisille laeille. Elämän laki on elämä; hengen laki on pelastuminen eli vapautuminen.

Kenellekään ei ole enää salaisuus, että useimmiten näiden kahden taipumuksen välillä on selvä eturistiriita. Olemassaolon salaisuus on siinä, että tämä “eturistiriita” ilmaantuu vain tiettyjen Tietoisuuden kehityksen vaiheiden aikana ja että se voidaan ylittää tietoisen ponnistelun avulla eli toisin sanoen tietoisen elämäntavan avulla. Niin kauan kuin ihminen elää elämäänsä ilman päämäärää, häntä ohjaavat Elämän lait. Elämä hallitsee häntä käskevästi sellaisella tavalla, että Henki ei kykene luomaan mitään ristiriitaa, joka lopulta johdattaisi hänet toteuttamaan oman kohtalonsa.

Palataksemme hengellisiin aiheisiimme, voidaan arvioida, että useimmat lähimmäisistämme elävät vain täyttääkseen Elämän lait, jotka hallitsevat auktoriteetin, harhakuvitelmien ja pelon avulla. Niin kauan kuin emme halua seurata hengellisen kehityksen polkua, ristiriita Elämän ja Hengen välillä ei ole meidän kannaltamme merkityksellinen, ja tämä on syy siihen, miksi useimmat ihmiset eivät ymmärrä, mistä taistelusta ja ristiriidasta papit puhuvat kirkoissa! Niille, jotka ovat antautuneet Elämälle ja elävät pelkästään aistinautintojensa ja perustarpeidensa takia, ei ole olemassa ristiriitaa Hengen ja Elämän välillä, vaan korkeintaan jännite, joka luo yhteensopimattomuutta toisaalta heidän haluamiensa asioiden ja toisaalta sen välille, mitä he Elämältä tosiasiassa saavat. Siitä huolimatta Hengen ja Elämän välinen ristiriita on ilmiselvä, ja voisimme jopa sanoa, että se on hyvin voimakas niille, jotka ovat “heränneet” ja jotka ovat päättäneet palauttaa sieluihinsa Hengen ylivallan eli antavat vapauden ja rakkauden hallita heidän sielujaan. Tämän artikkelin lukijoina te todennäköisesti tiedätte jo oikein hyvin, mistä taistelusta tässä on kyse, tai olette matkalla sen oivaltamiseen, ja rukoilen Jumalaa, että Hän antaa teille voimaa ja että Hän vahvistaa sielujanne, ettette enää pelkäisi, että teillä olisi uskoa tehdä parhaat valinnat viedäksenne taistelun päätökseen.

Ihmisen tasolle asti Tietoisuuden työ itsensä vapauttamiseksi on hiljaista ja tuskin havaittavissa olevaa. Kun ihminen ilmaantuu, Tietoisuus on kuitenkin valmis lopulliseen hyökkäykseen viimeisiä linnakkeita vastaan. Ihmisen on mahdotonta hyötyä siitä “rauhan” tilasta, joka on ominainen terveelle ja kylläiselle eläimelle, miten paljon hän sitten yrittääkin omien tekojensa luonteen kautta muistuttaa apinaa tai mitä tahansa muuta elollista olentoa. Toisaalta Tietoisuuden rynnäkkö, joka epäröi hieman alussa, ja taistelurintaman valtavat mittasuhteet tekevät ihmisestä olennon, joka on täynnä sisäisiä ristiriitoja. Miltei jokainen etsii jatkuvasti aselepoa elämän vaistojen ja hengellisen pyrkimyksien välillä, ja tämä saa aikaan ahdistusta.

Tässä yhteydessä kypsyyden tila saavutetaan, kun vaakakuppi kallistuu peruuttamattomasti sielun kehityksen eduksi, mikä on sama asia kuin että ihminen on erittäin täynnä elämää.

Tämä tapahtuu, kun ihmisen onnistuu hengellisten kykyjensä kuten älykkyyden, neuvokkuuden, myötätunnon, tahdon, uskon jne. avulla käsittää ja taivuttaa tahtoonsa suurin osan oman elämänsä automatisoiduista mekanismeista, joihin kuuluvat kaikkein voimakkaimmat vaistot alkaen itsesäilytysvaistosta, lisääntymisvaistosta ja vallanhimosta.

Hengellisen kypsyyden eli sielun heräämisen saavuttaminen vaihtelee suuresti henkilöstä toiseen siinä suhteessa, mitä käytännöllisiä askeleita hänen tulisi ottaa. Ne, jotka kykenevät “suunnistamaan maastossa” käyttäen omalle luonteelleen ominaisia keinoja ja ottaen huomioon omat ominaisuutensa, kykenevät löytämään mittaamattoman arvokkaan aarteen, sillä nyt heillä on sekä kartta että aarteen piilopaikan tarkat koordinaatit.

Sielun herääminen

Sielun heräämisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä elämäntäyteisyyden tilaa, joka ei ole mitään muuta kuin hyvää vitaalisuutta, lujaa psyykeä, joka on altis myönteisille tunteille, sekä selkeää ja läpitunkevaa mieltä, vapautta pelon terrorista ja halujen tulesta. Sielun heräämisellä tarkoitetaan myös sitä, että hankitaan ikuinen elämä, josta Uudessa Testamentissa puhutaan. Toisin sanoen herättämällä sielunsa ihminen ymmärtää myös, että korkein hengellinen oivallus, täysi tietoisuus omasta Hengestä, on olemassa perimmäisenä todellisuutena sekä meidän sisällämme että ulkopuolisessa maailmassa.

Mitä sielu todellisuudessa on? Tämä on kysymys, jota vuosisatojen aikana on paljon kommentoitu filosofisesti ja uskonnollisisesti — viime aikoina myös tieteellisesti.

Sielu on tulosta aineen ja Hengen vuorovaikutuksesta. Raamatun mukaan ihminen on tehty “maan tomusta”, johon Jumala on puhaltanut “elämän henkäyksen”. Siten yhteys maan tomun ja Jumalan “elämän henkäyksen” välillä on synnyttänyt ihmisen sielun. Joskus sielu sekoitetaan Henkeen ja toisinaan ihmisen elinvoimaan tai Elämään. Itse asiassa sielu on niitä molempia. Ennen kaikkea elämän synnyttää aineen ja Hengen välinen vuorovaikutus, joka havaitaan elinvoiman muodossa. Ihmisluonteen jalostuminen ja kehitys johtavat vähitellen uusiin keinoihin ilmaista Henkeä. Siten sielu ei ole pelkästään elinvoimaa tai elämää, joka synnyttää vaistot eli ohjelmat, jotka ohjaavat kaikkia elollisia olentoja, vaan myös niiden emootioiden ja tunteiden kokonaisuus eli niiden koko psyyke. Tähän mennessä olemme olleet tekemisissä “tiedostamattoman” sielun kanssa, joka on ominainen koko eläinluonnolle ja myös kasvikunnalle, kuten on viime aikoina todistettu, ja voisimme sanoa, että tällä tasolla sielu on sama asia kuin elämä.

Nykyisellä kehitystasolla ihminen ei ole vielä onnistunut luomaan tiettyä toistuvaa ohjelmaa sielun herättämiseksi kuten hänessä on ruoansulatusprosessia, sukupuolista toimintaa tai muita erityisiä ”välttämättömyyksiä” varten: puhuminen ääneen, kahdella jalalla käveleminen jne. Ottaen huomioon sen, että kuudessa tai seitsemässä tuhannessa vuodessa (historiallinen aika) tätä tavoitetta ei saavutettu, on mitä todennäköisintä, että sellaista ”ohjelmaa” ei tule koskaan olemaan.

Esitämme seuraavassa useita huomioita niistä luonnollisista askeleista, joita sielun täytyy ottaa nousevalla tiellä omaan täydellistymiseensä.

1. Ongelmien ratkaiseminen

Sielun terve ja varma kehitys alkaa siitä, että ratkaisemme mahdollisimman monia jokapäiväisen elämämme ongelmia oman yksilöllisen ponnistelumme avulla. Hyvin varhain opimme kävelemään kahdella jalallamme, mikä ratkaisee vapaan liikkumisen ongelman, opimme puhumaan, syömään ja sitten pukeutumaan ilman apua. Jos ihminen kykenisi pitämään yllä samaa kehitysnopeutta kuin elämänsä ensimmäisten vuosien aikana, hän kykenisi todella hämmästyttäviin tekoihin! Ottaen huomioon sen, että vastasyntynyt on hyvin valmistautunut ponnistukseen oppia mahdollisimman paljon siitä ympäristöstä, jossa hän elää, on ehdottoman välttämätöntä, että kasvatuksen avulla hänelle suodaan mahdollisuus pitää yllä tätä ominaisuutta optimaalisella tasolla. On vältettävä käyttäytymisasenteita, jotka altistaisivat laiskuudelle sekä sille, että hengissäsäilymisen ja todellisen elämään sopeutumisen mekanismit surkastuisivat. Liiallinen “rakkaus” rakastettujen taholta tuhoaa nimenomaan optimaaliset elämään sopeutumisen mekamismit, millä on suoria jälkivaikutuksia kypsymisprosessiin.
Se, että omien ponnistustemme avulla selvitämme mahdollisimman monia olemassaoloon liittyviä ongelmia, on varma tapa saavuttaa terve sisäinen elämä.

Jos tähän mennessä emme ole oppineet, että meidän täytyy ratkaista mahdollisimman paljon itse omaan elämäämme liittyviä ongelmia, ja jos olemme vielä hyvin pitkälle riippuvaisia muiden avusta, se merkitsee, että meidän on aika kypsyä. Meidän täytyy kyetä varmistamaan, että meillä on yksityinen tila, ruoka, vaatetus, meidän täytyy kyetä täyttämään yhteiskunnalliset perusvelvollisuutemme ja monia muita, jotka liittyvät olemisemme tapaan. Meidän täytyy jatkuvasti harjoitella kykyä oppia käsittelemään mitä tahansa ongelmaa, joka suoranaisesti koskee meitä.

Kun ratkaisemme omat ongelmamme omien ponnistustemme avulla, se käynnistää moniulotteisten psyykkisten prosessien kehittymisen, mikä johtaa huomattavan persoonallisuuden muodostumiseen.

On sanottu, että ihminen on onnistunut intergroimaan oikein elämänsä ongelmien ratkaisemisen, jos "ongelmat" ovat muuttuneet “taakoista” tai “esteistä” “haasteiksi”.

2. Vastuun ottaminen

Ongelmien ratkaisemiseen kuuluu olennaisena osana päätösten tekeminen. Päätösten tekeminen tuo mukanaan vastuuta. Etsimme usein muiden apua emme välttämättä niinkään siksi, ettemme kykenisi löytämään ratkaisuja, vaan koska emme kykene ottamaan vastuuta päätöksestä. Tiedämme oikein hyvin, mitä meidän tulisi tehdä tietyissä tilanteista, mutta emme paneudu ongelman ratkaisemiseen, ennen kuin joku toinen ”vakuuttaa” meille, että ajatuksemme on paras ratkaisu.

Yleisesti katsotaan, että ihminen voi ottaa vastuun päätöksistään, kun seuraavat ehdot on täytetty: 1) hän ei syytä jotakuta toista tai jotakin muuta, jos hänen päätöksensä olivat virheellisiä ja 2) hän ei etsi kunniaa ja tunnustusta toisilta ihmisiltä niistä myönteisistä tuloksista, joita hän on saavuttanut. Monet ihmiset sanovat, että heillä on rohkeutta tunnustaa epäonnistumisensa. “Kyllä, myönnän olleeni väärässä” – sanoisi sellainen ihminen, “mutta tein virheen, koska en saanut oikeaa tietoa, en ollut oikeassa mielentilassa” jne.

Niin kauan kuin olemme vastuun ottamisen alkuvaiheessa, meillä on taipumus kätkeä muilta ja jopa itseltämme kaikenlaiset epäonnistumiset ja korostaa kaikin keinoin myönteisiä tuloksia. Nykyään monet ihmiset ovat tässä kypsyyden vaiheessa. Heidän käyttäytymisensa kuluttaa paljon energiaa, koska elämä, jossa epätoivoisesti haluamme esittää myönteisiä ominaisuuksia ja piilottaa vikoja, edellyttää valtavaa elinvoiman varastoa eli paljon energiaa. Tämän takia nämä ihmiset valittavat suurimman osan aikaa, että elämä on uuvuttavaa, koska heillä ei ole aikaa omalle sielulleen ja kaikille heidän elämänsä vaatimuksille

3. Epäitsekäs työ

Kuten aiemmin näimme, toinen vaihe jakautuu kolmeen välivaiheeseen. Laadulliset peruuttamattomat transformaatiot [syvät sisäiset muutokset], jotka ovat tapahtuneet yksilöllisen psykomentaalisen rakenteemme tasolla, määrittävät sen kehitystason, jolla olemme. Voidaan havaita, että jotkut ihmiset vilpittömästi haluaisivat olla parempia ihmisiä ja reagoida eri tavoin elämän tapahtumiin, mutta eräät mentaaliset rakenteet, jotka eivät voi reagoida tavalla, joka poikkeaa heidän todellisesta luonteestaan, pakottavat heidät reagoimaan tiettyjen kaavojen mukaisesti Tiettyjen mentaalisen rakenteen osien muuttuminen tapahtuu hyvin hitaasti, minkä takia niiden kehitysprosessi elämämme alkuvaiheessa on erittäin tärkeää.

Huomattavan monien ihmisten sielujen kehitysprosessi pysähtyy toisen vaiheen ensimmäiselle tasolle, nimittäin kun he vanhenevat, he tulevat kykeneviksi ratkaisemaan sarjan ongelmia, mutta he yrittävät aina selitellä tekojaan joka kerta, kun he tekevät väärän päätöksen, ja he kerskailevat jokaisesta onnistumisestaan. Nämä ihmiset keskittyvät aina omiin etuihinsa, ja heidän etunsa liittyvät aina pelkästään ulkoiseen maailmaan ja heidän omien perustarpeidensa varmistamiseen.

Kun alamme elää ilman, että jatkuvasti piilottelemme virheitämme ja tuomme esille myönteisiä tuloksia, alamme oivaltaa, että elämällä ei ole tarkoitusta, jos emme huolehdi meitä lähellä olevien ihmisten tarpeista. Vähitellen tehdään yhä enemmän henkilökohtaisia ponnistuksia muiden auttamiseksi ja yhä harvemmin tavoitteena on henkilökohtainen etu. Samanaikaisesti pystymme paremmin myöntämään omat rajoituksemme ja ryhdymme muuttamaan niitä nopeammin.

Hyviä tekoja päivittäin tekemään tottuneen henkilön psykomentaalinen rakenne on paljon parempi verrattuna johonkuhun, joka ajattelee vain omaa hyväänsä. Tekemällä hyviä tekoja ihminen voi jopa taistella syvästi epäsuotuisaa kohtaloa vastaan. Tekemällä hyviä tekoja houkuttelemme myös tukea kaikilta niiltä, jotka majailevat Taivaissa ja jotka jatkuvasti työskentelevät koko maailmankaikkeuden hyvinvoinnin puolesta. Viittaan tässä pyhimysten, enkelien ja jopa Pyhän Kolminaisuuden apuun, sillä kun teemme hyviä tekoja, heillä on niitä, joiden kautta toimia tässä maailmassa. Ja ihmisellä, joka hyötyy tällaisesta tuesta, ei todellakaan ole mitään aihetta kärsimykseen.Tämä ei tarkoita, että hän ei kohtaisi vaikeuksia, vaan että hän tarkastelee niitä aina rauhallisesti ja toiveikkaasti toisin kuin toiset, jotka epätoivo lannistaa ja jotka kärsivät suuresti. Hyvillä teoilla tarkoitamme niitä tekoja, joilla auttamme muita ilman, että meidät on pakotettu siihen, ajattelematta palkkiota tai sitä, että jonain päivänä saatamme itse asiassa tarvita itse tuon henkilön apua. Hyvät teot ovat niitä täysin epäitsekkäitä tekoja, joiden avulla meistä on hyötyä jollekulle toiselle.

4. Lämpimät tunteet ja rakkaus

Aidot lämpimät tunteet ja rakkaus ilmaantuvat vasta sen jälkeen, kun olemme sinnikkäästi tehneet epäitsekästä työtä. Kun toisen ihmisen hyvinvointi on meille tärkeämpää kuin omamme, vain silloin rakkaus ja lempeät tunteet voivat kasvaa sisällämme. Tavallisesti et voi työskennellä epäitsekkäästi jonkun toisen puolesta, ellet ole jo rakastunut tuohon henkilöön. Kun ihminen on rakastunut, hän voi työskennellä paljon enemmän toisen hyödyksi ennemmin kuin omaksi hyödykseen.

Aito rakkaus voi ilmaantua vain niihin sieluihin, jotka ovat saavuttaneet epäitsekkään toisen hyväksi työskentelemisen vaiheen. Terve rakkaus ilmaantuu vain luonnollisena seurauksena lukemattomista epäitsekkäistä teoista, jotka olemme tehneet, ja kun se ilmaantuu tällä tavoin, se ei koskaan jätä meitä. Ulkoa katsoen lempeiden tunteiden ilmaantuminen sieluumme ei muuta mitään. Jatkamme epäitsekkään työn tekemistä muiden hyväksi, mutta alamme havaita työssämme paljon suurempaa hengellistä rikkautta. Havaitsemme ulkoisen ja sisäisen todellisuuden näkökulmana ei niinkään tosiasiat kuin ne tunteet, joita se synnyttää tai joihin sillä on yhteys. Siirrymme todellisuuden ymmärtämis-tiedosta sen tuntemis-elämiseen.

Sielun siunaaminen kaikilla rakkauden lahjoilla on todella ylenpalttista ja minkä tahansa sen houkuttelemiseksi tehtävän ponnistuksen arvoista. Kuvittele kaikkein voimakkaimmat tilat, joita olet koskaan kokenut rakkauden takia, ja kuvittele nyt, miten ne voimistuvat kymmen- ja satakertaisiksi. Taivaat aukenevat ja Paratiisi laskeutuu maan päälle.

Sielu, jossa rakkaus on puhjennut kukkaan, syleilee koko maailmaa ikuisella syleilyllä, koska rakkaus yhdistää kaiken. Mieli jakaa kokonaisuuden osiin voidakseen ymmärtää sen, mutta rakkaus yhdistää osat, jopa suurimmat ristiriitaisuudet voidakseen ymmärtää ne.

5. Hengelliseen sydämeen keskittyminen

Elämämme ongelmien ratkaiseminen, vastuun ottaminen tekemistämme päätöksistä ja epäitsekäs työ eli hyvät teot valmistavat meitä, kuten olemme jo nähneet, rakkauden kukoistamiseen sielussamme. Tapa, jolla ihminen käy läpi kaikki aiemmat vaiheet, vaihtelee yksilöstä toiseen sekä kunkin vaiheen keston että tapahtumien, tosiasioiden ja tilojen sisällön suhteen. Neljäs vaihe on oleellisen tärkeä, sillä siihen sisältyy joidenkin syvien laadullisten muutosten ilmaantuminen psyko-mentaalisissa rakenteissa.. Kun kolmen ensimmäisen vaiheen läpi käyminen perustui eräisiin “mekanistisiin” muutossarjoihin käskemällä oikein erilaisia psykomentaalisia osia, niin lämpimien tunteiden kumpuaminen tuo muassaan laadullisen muutoksen. “Sisäistä rakennettamme” työstetään (aivan kuin eräässä vaiheessa pelkkä ruoan raaka-aineiden pilkkominen ja sekoittaminen ruokaohjeen mukaisesti ei riitä ja tarvitaan myös kypsentämistä), jotta uusi rakenne kestää yhä korkeampia, voimakkaampia ja jalostuneempia energeettisiä tasoja.

Ensimmäiset kolme askelta saavat meidät reagoimaan enimmäkseen ulkoisessa maailmassa, ja elämämme (mukaanlukien sisäinen elämämme) ymmärretään varsinkin objektiiviseen maailmaan kohdistuvien tekojemme näkökulmasta. Lämpimät tunteet muuttavat keskittymisen kohdetta, koska rakkauden kautta sisäinen ja ulkoinen elämä saavat uuden merkityksen.

Kun elämää eletään vallitsevasti rakkauden näkökulmasta, se merkitsee, että ilmaantuu ja kehittyy uusi keskus, josta käsin maailma havaitaan. Mieli ei enää riitä, sillä sen havaintomekanismit nojautuvat tosiseikkaan, että Todellisuus on itsenäisten kohteiden summa, kun taas rakkaus paljastaa salaisuuden, että perimmältään kaikki on Yhtä.Tätä uutta maailman havaitsemisen keskusta, joka kehittyy vähitellen, kutsutaan yleensä ”sydämeksi”. Olemuksen keskus siirtyy mielestä sydämeen.

6. Puhdas rakkaus

Kun olemuksemme keskus on sydämessä, koko tarkkaavaisuutemme kääntyy hitaasti sisäänpäin. Löydämme kaikkien asioiden syyt ja saamme ravintoa sisimmistä olemuksista. Tapamme havaita maailma muuttaa muotoaan uudelleen.Ymmärrämme nyt, että maailma ei ole erotettu sisäiseksi ja ulkoiseksi. Pysymme aivan yhtä tyyninä siitä riippumatta, tartummeko toimiin fyysisessä maailmassa vai mietiskelemmekö rakkautta sielussamme.

Tulemalla täydellisiksi sydämeen keskittymisessä saamme kyvyn olla yhtä aikaa sisäisessä ja ulkoisessa maailmassa. Tämän takia voimme sanoa, että todellisuuden kaksi aspektia sulautuvat yhdeksi ainoaksi ja universaaliksi havainnoksi. Löytämällä Puhtaan Rakkauden me olemme yhtä aikaa sekä elämän virrassa että sen alkulähteessä.

Puhdas Rakkaus on aina Jumalan kanssa vallitsevan yhteyden tilan ilmausta. Vain hyvin hengelliset olennot voivat saavuttaa tämän kehitysvaiheen. Ateistit voivat tehdä hyviä tekoja ja harjoituksia keskittyäkseen sydämeen, mutta Puhtaan Rakkauden tosiasiallisena todellisuutena eikä abstaktina käsitteenä saavuttavat vain ne, jotka uskovat Jumalaan tai jotka ainakin onnistuvat tuntemaan sen, että läsnä on Kosminen Tietoisuus, Ainutlaatuinen Periaate, joka ilmenee sekä kaiken olemassa olevan lähteenä että ylläpitäjänä. Kosmisen Tietoisuuden elävä läsnäolo voidaan havaita ensimmäisistä sydämeen keskittymisen muodoista, mutta jos sielumme on hyvin sidottu objektien maailmaan, sydämeen keskittyminen kehittää vain rakkautta kaikkeen siihen, mikä meitä ympäröi.

7. Sielun herääminen

Sielun heräämisen avulla ymmärrämme aineellisuudesta irroittautumisen ja lujan suuntautumisen kohti Henkeä. Tässä on kyse ennen kaikkea suunnan muuttumisesta, sielun suuntaamisesta uudelleen kohti Henkeä, kohti yläpuolella olevaa. Elämän ensimmäisinä vuosina Henki ja aineellisuus ovat jokaisessa ihmisessä tasapainossa. Kun mieli kehittyy, varsinkin saamamme rajoittuneen ja jäykän kasvatuksen takia aineellinen puoli vetää sielua yhä enemmän puoleensa. Tämä uppoutuminen saavuttaa hälyttävät mittasuhteet murrosiässä, kun elämän vaistoista tulee vallitsevia. Niinpä sen jälkeen, kun Elämä saavuttaa aineellisuuden ylivallan suhteessa ihmissieluun seksuaalivietin avulla, hyvin harvojen ihmisten onnistuu palauttaa tasapaino Elämän ja Hengen välillä. Ja silti se, joka ei tule lapsen kaltaiseksi (saavuta tasapainoa Hengen ja Elämän välillä), ei pääse Taivasten Valtakuntaan! Ihmisen täytyy tehdä sarja tietoisia ponnistuksia herättääkseen sielunsa, sillä tämä suuntautuminen uudelleen kohti Henkeä ei voi tapahtua vaiston perusteella vaan se voidaan saavuttaa sopivien kasvatusmenetelmien avulla, joissa jokainen voi kantaa oman vastuunsa harjoittamailla valinnanvapauttaan.

Koska on ennakoitu, että ihmiskunnan poikkeukselliset mallit voivat tilapäisesti kadota, viisaat ihmiset ovat järjestäneet menetelmiä, joiden tavoite on pitää yllä “kiinnostusta” herättää sielu jopa niissä ihmisissä, jotka eivät tavallisesti tunne viehtymystä korkeimpaan oivallukseen tavoittelemiseen. Mentaalisen tiedon avulla ihmisille puhutaan jatkuvasti Sielusta, Elämästä, jotta heidät saataisiin tulemaan tietoisiksi siitä, että on olemassa toinen, ei-aistimellinen todellisuuden taso, jota hänen tulisi odottaa innolla. Tämä teoreettinen tieto ei millään muotoa riitä sielun herättämiseksi Elämään, mutta se riittää, jotta meillä on kosketus siihen. Niiden ihmisten kohdalla, jotka kaikista esteistä huolimatta ovat valinneet tien oman sielunsa herättämiseksi Elämään, jotka ovat valinneet elää sellaisella tavalla, että heidän ponnistuksensa voivat olla osallisina Jumalallisen järjestyksen ja arvojen ylläpitämisessä näiden hengellisestä näkökulmasta kovien aikojen lävitse, puhtaan rakkauden liekki, jota voimistaa keskittyminen sydämeen, valaisee sielun.

Aivan kuin kevään lämpö saa kukat kukkimaan, Rakkaus opastaa Sielua kohti Suurta Elämän Puuta.

Sielun herääminen on ihmisen hengellisen kukoistamisen alku. Täydellinen hengellinen kukoistus on ihmisen suurin täyttymys. Se on minkä tahansa polun alku ja loppu.

Tässä kehitysvaiheessa ihminen on nyt valmis vastaanottamaan oman elämäntehtävänsä Luomakunnan Äärettömässä Leikissä.