Vastuu henkisessä kielenkäytössä - esimerkkinä transformaation käsite

Henkiseen kehitykseen tähtäävissä yhteisöissä transformaatio on keskeinen käsite. Sillä ilmaistaan yhteisön jäsenten tärkeää tavoitetta. Transformaatiossa on kyse henkilökohtaisesta muutoksesta ja muuntumisesta joka on tarpeen henkiselle kehitykselle. Henkistä kasvua tavoittelevina ihmisinä meidän tulisi pyrkiä transformaatioon. Samalla on kuitenkin olemassa riski, että käsitettä käytetään väärin. Niin voi tapahtua jos unohdamme transformaation todellisen merkityksen ja sekoitamme sen jonkin muun tyyppiseen muutokseen. Joskus ilmaisua ”sinun tulee transformoitua” käytetään retorisena aseena esimerkiksi kiihtyneessä mielentilassa, egolähtöisissä riitatilanteissa. Ilmaisun käyttäjä voi itse kokea, että hänen sanomallaan on henkinen painoarvo mutta itseasiassa tämänkaltainen ilmaisu vain rapauttaa keskeisen henkisen käsitteen merkitystä. Välttääksemme tällaista negatiivista kehitystä on syytä muistaa kielenkäytössämme totuudellisuuden eli Satyan harjoittaminen. Harjoittamalla Satyaa kannamme oman vastuumme kielenkäytön oikeanlaisen resonanssin ylläpitämisestä ja kehittämisestä.

[yoga Grieg 4]

Henkisessä yhteydessä transformaatio liittyy olennaisesti egon vaatimusten ja halujen ylittämiseen ja egon kautta toimimisen sijaan sielun tasolta toimimiseen. Toisin kuin egon tasolla, sielusta käsin toimiminen tarkoittaa sitä, että etsimme kaikessa toiminnassamme harmoniaa Jumalan tahdon kanssa. Henkisen transformaation muutoksen läpikäytyään henkilö toimii yhä enenevässä määrin harmoniassa Universaalin Totuuden kanssa. Muutos on havaittavissa niissä energioissa ja resonansseissa jotka ohjaavat hänen tunteita, ajatuksia ja toimintaa.

Mutta kuinka voimme tietää transformoituuko joku vai eikö? Kysymys on yllättävän vaikea sillä siitä mitä Jumalan tahto itseasiassa tarkoittaa, ei ole yksimielisyyttä. Ihmiskunnan historia on täynnä surullisia esimerkkejä vihasta, raivosta ja tappamisesta Jumalan nimeen. Toisaalta meillä on myös paljon ihailtavia esimerkkejä esimerkillisistä miehistä ja naisista jotka ovat opettaneet ihmiskunnalle, että Jumalan viesti on rauha ja rakkaus. Transformaation asteen arvioiminen on täten vaikea tieteenlaji ja edellyttää sekä syvällistä reflektointia että intuitiota.

Kuitenkin muutamat seikat selvästi kertovat henkilön henkisestä edistymisestä ja kertovat täten samalla hänen transformaatiostaan. Henkisestä kasvusta kertovat esimerkiksi energia jota henkilö välittää ympärilleen, tasapaino tunne-elämässä, viisaus hänen sanoissaan, kokemukset joita hänellä on, intregroituminen (ja synkroniteetit) hänen elämässään ja tekemisessään sekä tietynlaisten yliluonnollisten kykyjen (Siddhien) kehittymisen muodossa. Jotta transformaation tapahtumista voidaan arvioida, tulee näitä merkkejä edistymisestä analysoida ja tarkastella niiden kanssa ristiriidassa olevien merkkien kanssa. Transformaatio on täten hyvin monimutkainen prosessi, eikä siihen tule suhtautua kevyesti.

On luonnollisesti oikeutettua pohtia omaa henkistä edistymistämme ja transformaatiotamme. Tämänkaltainen itsetutkiskelu on hyvin tärkeää henkisen kehittymisen mahdollistumiseksi. Tulemme kuitenkin helposti merkityksellisen pohdinnan harmaalle alueelle kun astumme arvioinnissa oman itsemme ulkopuolelle. Meidän tulisikin olla varovaisia arvioidessamme muiden transformaatiota, sillä usein meidän on mahdotonta ulkopuolisena kerätä sellaista tietoa joka ylipäätään tekee toisen henkilön transformaation arvioimisen mahdolliseksi. Siksi usein johtopäätöksemme muiden transformaatiosta ovatkin pintapuolisia, keskittyen vain yhteen toimintamalliin tai käyttäytymisen muotoon johon olemme syystä tai toisesta kiinnittäneet huomiomme.

Tosin joskus tämän kaltainen pintapuolinen arvioiminen voi tuoda mukanaan myös positiivisia vaikutuksia, kuten silloin kun jonkun toisen transformaatio ja henkinen edistyminen lisää omaa aspiraatiotamme ja inspiroi meitä. Usein kuitenkin pintapuoliset arviomme muista tuovat mukanaan negatiivisia johtopäätöksiä kuten ”hän ei pysty transformoitumaan” tai ”hänen tulee transformoitua”. Tällöin oman tarkastelumme kohteeksi tulisikin tulla se mikä saa meidät sanomaan muista näin. Tulisikin pohtia voiko johtopäätös juontaa omista egomme tarpeista; haluamme toisen muuttuvan koska hänen toimintansa jollakin tavalla häiritsee meitä ja puemme tämä vain kauniiseen henkiseen retoriikkaan. Sen sijaan että sanomme toiselle ”sinun käyttäytymiseni häiritsee egoani” sanommekin ”sinun täytyy transformoitua”.

Kaksi asiaa tapahtuu kun käytämme sanojamme näin. Ensinnäkin oma egomme on tällöin verhonnut itsensä valeasuun; me puhumme ikään kuin meillä ei olisi lainkaan omista tarpeistamme lähtevöä kiinnostusta toisen henkilön käytöstä kohtaan. Tämä on tekopyhää sillä tällöin vain käytämme henkistä retoriikkaa siirtääksemme selitystaakkaa itseltämme toiselle henkilölle. Sen sijaan, että kysyisimme itseltämme miksi toisen käytös häiritsee meitä ja kiinnittäisimme näin huomioin siihen missä kohtaa meidän itsemme tulee transformoitua, laitammekin kyseessä olevan henkilön selittämään miksi hän ei pysty transformoitumaan.

Tämän kaltainen kielen käyttäminen on negatiivista koska se heikentää tärkeän sanan merkityksen. Henkisiä käsitteitä ei tulisi koskaan käyttää palvelemaan omia egoistisia tarkoitusperiä tai edesauttamaan retorisia temppuja. Meillä kaikilla on vastuu kielenkäytön oikeanlaisen resonanssin ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Täten henkisiä käsitteitä, kuten transformaation käsitettä, ei tulisi käyttää tekemään negatiivisia arvioita muista arkipäiväisissä tilanteissa, kuten riidellessämme ystävämme tai rakastettumme kanssa, tai keskustellessamme toisesta henkilöstä pinnallisella tavalla, tai kun puolustamme omaa epäkohteliasta käytöstämme (esim. ”minun ei tarvitse olla kohtelias, jos minun totuuteni loukkaavat heitä, heidän tulee transformoitua”).

Oikeanlainen henkinen kielenkäyttö liittyy Satyaan eli totuudellisuuteen, joka on yksi viidestä joogan sisältämästä rajoitteesta (Yama sankriitiksi). Nämä käyttäytymistä ohjaavat rajoitteet ja asenteet ovat perusta menestykselle hengellisellä polulla. Satyan harjoittamiseen liittyy totuudellisuus ja totuuden puhuminen. Käyttäessämme hengellistä kieltä, meidän tulisikin yrittää sisäistää totuudellisuus koko sen syvällisyydessään ja monimutkaisuudessaan, kuitenkin muistaen, että olemme kaikki rajallisia ymmärtämään Absoluuttisen Totuuden. Meidän tulisi siis käyttää henkisiä käsitteitä kunnioituksella ja huolellisuudella sekä mahdollisimman pitkälle välttää itsekkäiden tarkoitusperien hiipimistä ajatuksiimme ja puheeseemme.

Meidän tulisi myös muistaa, että Satya on vain yksi viidestä Yamasta. Täten kun harjoitamme Satyaa, meidän ei tulisi unohtaa neljää muuta, eli Ahimsaa (väkivallattomuus), Asteyaa (pidättyminen varastamisesta), Brahmacaryaa (energioiden kontrollointi) ja Aparigrahaa (pidättyminen keräämisestä). Esimerkiksi jos paljastamme jonkin totuuden tavalla joka satuttaa jotakuta toista, tällöin emme ole harjoittaneet Ahimsaa (väkivallattomuutta). Toisin sanoen, vaikka olisikin totta ja hyvin ilmeistä, että joku henkilö on hyvin rajoittunut omassa henkisessä kehittymisessään, meidän ei välttämättä tarvitse sanoa tätä hänelle. Meidän tulisi ilmaista tätä totuutta vain jos syvällä sisimmässä, vapaina itsekkäistä motiiveistamme, uskomme, että kyseisen totuuden sanominen edesauttaa kyseistä henkilöä, eikä vahingoita häntä.

Tästä hyvänä esimerkkinä on pari vuotta sitten kokemani tilanne jossa ensimmäisen vuosikurssin joogi astui joogasaliin ja kertoi eräälle hyvin kokeneelle joogille olevansa valaistunut. Useimmat meistä olisivat varmasti olleet alttiita houkutukselle sanoa kyseiselle henkilölle muutamia valittuja totuuksia hänen rajoittuneisuudestaan. Tämän sijaan kokenut joogi katsoi kyseistä henkilöä ihaillen ja sanoi ”nuori sukupolvi kehittyy niin nopeasti – paljon nopeammin kuin me vanhemmat. Minulla on vielä pitkä matka edessäni”. Tämä on loistava esimerkki Satyan harjoittamisesta. Hän kertoi totuuden, ei vain omasta itsestään mutta myöskin epäsuorasti kyseessä olevasta ”valaistuneesta ” nuoresta joogista. Jos nuori joogi oli valmis ymmärtämään, hän ymmärtäisi sanojen sisältämän opetuksen. Jos hän ei vielä ollut valmis oppimaan, ehkä hän silloin tarvitsi enemmän aikaa pohtia sitä, että koki olevansa valaistunut. Ehkä kyseiselle nuorelle joogille se, että hän koki olevansa valaistunut oli keskeisin motivaatio harjoittaa joogaa kyseisenä elämänjaksona. Ehkä hän menettäisi kiinnostuksensa jos hän oivaltaisi kuinka kaukana hän oli tästä tavoitellusta määränpäästä. Motivaation hiipumisen myötä hän ei ainakaan valaistuisi.

Ehkä paras tapa edesauttaa kyseistä nuorta joogia hänen henkisellä polullaan olikin antaa hänen elää illuusioissaan hieman pidempään. Täten hän jatkaisi joogan harjoittamista ja sitä kautta oppisi läksynsä kurssilla, nöyryyttävän joogasalissa tapahtuvan keskustelun sijaan. Kukapa tietää? Totuus on, ettei kukaan tiedä! Ja juuri tämän kokenut joogi oivalsi. Hän antoi nuoremmalle joogille totuudellisen (Satya) ja väkivallattoman (Ahimsa) vastauksen, antaen näiden tehdä omat tehtävänsä. Hänellä ei ollut tarvetta kontrolloida nuoren joogin ymmärrystä siitä ettei hän ollut vielä valaistunut. Hän aidosti antoi nuoremmalle joogille mahdollisuuden saavuttaa tämä ymmärrys itse. Tämä on esimerkki huolellisesta ja kunnioittavasta henkisestä kielenkäytöstä, Satyasta.

- Vismaya