PerustajaNatha on lähtöisin romanialaisesta MISA-joogakoulusta, jonka perustaja Gregorian Bivolaru (Grieg) on opettanut joogaa sen laajassa ja syvässä merkityksessä 70-luvun alusta saakka. Grieg on itseoivaltanut tantrinen mestari, ja hengellisten saavutustensa ansiosta kansainvälisesti tunnustettu.
Gregorian Bivolaru (Grieg) syntyi 12.3.1952, Tãrtãsestissa Romaniassa. Kun hän oli lapsi, hän näki usein toistuvia unia, joissa hän oli hyvin edistynyt tiibetiläinen joogi. Seurauksena näistä unista hänen mieleensä palautui erilaisia joogatekniikoita, joita hän alkoi harjoittaa hämmästyttävin tuloksin. Ollessaan keskikoulussa ja lukiossa hän vietti suurimman osan ajastaan Bukarestin kirjastoissa ja luki tuhansia fysiikkaa, kemiaa, alkemiaa, parapsykologiaa, psykoanalyysia, lääketiedettä ja seksologiaa käsitteleviä kirjoja. Vähitellen hän löysi kiehtovan itämaisen hengellisyyden ja hän omistautui kokonaan joogan opiskelemiselle ja harjoittamiselle. Kaiken tämän ansiosta hän kykeni saavuttamaan hyvin lyhyessä ajassa - omin päin harjoitellessaan - kokonaisen joukon psykomentaalisia saavutuksia, joita yleisesti pidetään paranormaaleina. Kaikki nämä harjoitukset huipentuivat Griegin ollessa 19-vuotias, jolloin hän koki ratkaisevan läpimurron ja saavutti hengellisen heräämisen tilan.
Vuonna 1971 hän alkoi opettaa ensimmäisiä joogakurssejaan. Samasta hetkestä lähtien Romanian Salainen palvelu alkoi tarkkailla häntä, koska hän oli kirjeenvaihdossa suuren uskontohistorioitsijan, filosofin ja kirjailijan Mircea Eliaden kanssa. Kommunistit pitivät Eliadea ”kansan vihollisena”, koska tämä oli kiinnostunut joogasta ja itämaisesta mystiikasta. Vuonna 1982 kommunistinen hallinto kielsi joogakurssit. Sama tapahtui myös taistelulajeille ja kaikille esoteerisen tai hengellisen harjoittelun muodoille. Jopa psykologinen tiedekunta suljettiin. Bivolaru jatkoi joogan opettamista salaa. Hänet pidätettiin useita kertoja Ceausescun hallinnon aikana, koska hallitus ei kyennyt kontrolloimaan häntä ja hän protestoi hallintoa vastaan.
Kun Ceausescun aika oli ohi tammikuussa 1990, Gregorian Bivolaru perusti MISAn (the Movement for Spiritual Integration into Absolute), jonka tavoite on nostaa Romanian kansan hengellistä tasoa levittämällä joogista tietoa. MISA perusti joogaryhmiä ja järjesti myös luentoja joogaan liittyvistä aiheista kuten Kashmirin sivaismista ja ayurvedasta.
Joogakurssit, jotka ensin aloitettiin Bukarestissa, levisivät nopeasti kaikkialle maahan. Gregorian Bivolarun opastuksella koulutettiin päteviä opettajia. Muinaisen joogisen tiedon ja myös itse saavuttamansa kokemuksen perusteella hänen onnistui perustaa laaja ja kokonaisvaltainen joogajärjestelmä.
Bivolarun tehokkuuden ansiosta tämä joogajärjestemä levisi yli 20 maahan Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa ja jopa Australiassa. Näin syntyi Atman, kansainvälinen jooga- ja meditaatioliitto. Se on järjestö, joka yhdistää maailman eri osista hengellisiä liikkeitä, joiden tärkeimpänä tavoitteena on herättää maapallolla hengellisyys, perustotuuksien uudelleenarviointi, ihmiskunnan suuntaaminen uudelleen kohti korkeinta mahdollista ihmiselämän tavoitetta, hengellistä vapautumista. Gregorian Bivolaru on tämän liiton hengellinen neuvonantaja. MISA-joogakouluun kuuluu nykyään lähes 35 000 opiskelijaa ja kannattajaa Romaniassa ja muissa maissa.
Joogakurssien lisäksi hän käynnisti monia muita itsetuntemuksen kehittämiseen suuntautuvia suuntauksia. Hän toi Romaniaan - uudelleen arvioituina tieteellisestä näkökulmasta käsin ja paremmin länsimaiseen koulutusjärjestelmään sopivina - muinaisia hoitojärjestelmiä kuten ayurvedan, fytoterapian, helioterapina sekä myös muinaisia esoteerisia järjestelmiä kuten Kashmirin shivaismin. Äärimmäisen uteliaisuutensa ja suunnattoman tutkimusintonsa ansiosta hänen onnistui muovata uudelleen esoteerisesta näkökulmasta käsin psykologian ja sosiologian nykyaikaisia aspekteja - kuten enneagrammin opiskelu. Hän rohkaisi pyhien kirjoitusten opiskeluun ja teki sen mahdolliseksi luomalla valtavan kirjaston. Bivolarun kirjoittamat, kääntämät tai kommentoimat 38 kirjaa sekä yli 100 artikkelia ovat merkkinä opettamisen laadun korkeasta tasosta, jota hän on osoittanut koko elämänsä aikana.
Hengellisten saavutustensa takia hän sai vuonna 1990 Professor of Yoga -arvonimen International Himalayan Vishvaguru Yoga University -yliopistosta ja myöhemmin ranskalainen High Studies School from the Universal Academy for Peace antoi hänelle saman arvonimen.
Vaikka Ceausescun valtakausi päättyi jo jouluna 1989, monilla alueilla Romanian yhteiskunta pysyi samanlaisena. Euroopan unioni on useita kertoja vaatinut Romaniaa uudistamaan mm. oikeuslaitoksensa. Jatkuvien median ja viranomasiten perusteettoman painostuksen ja väärinkäytösten ja jopa murhayrityksen vuoksi Bivolaru muutti Ruotsiin. Ruotsin hallitus myönsi hänelle poliittisen pakolaisen aseman vuonna 2005.