Joogiparin haastattelu: Vivien oli ensimmäinen opettajani
Kuten niin usein harrastusten parissa, rakastettunsa voi kohdata myös joogakoululla. Cristian ja Vivien ovat viidettä vuotta yhdessä, Nathan joogaopettajia ja vetävät yhdessä eroottisen tantran viikonloppukursseja. Vivien oli Cristianin ensimmäinen joogaopettaja, mutta rakkaus ei syttynyt vielä opettaja-oppilassuhteen aikana. Tulevan pariskunnan ensitapaamisella Cristian oli kiinnostuneempi joogan vaikutuksista sukellusharrastukseensa kuin viehättävästä joogaopettajastaan.
Cristian: Oikeastaan ensimmäinen tarkempi muistikuvani meistä yhdessä on vasta siinä vaiheessa, kun meistä tuli kämppiksiä.
Vivien: Olin Cristianin joogaopettajana vuonna 2001, jonka jälkeen lähdin opiskelemaan ravinto- ja luontaisneuvojaksi ja -hoitajaksi Perheniemelle. Syksyllä 2005 muutin Helsinkiin neljän joogin yhteisöön, jossa Cristianin lisäksi asui kaksi muuta silloista tai tulevaa joogaopettajaa.
Cristian: Jonkin aikaa ensin katselimme toisiamme, mutta se oli sitten lopulta aika salamarakkautta...
Vivien: Jo aikaisemmin oli tuntunut siltä että välillämme oli yhteys, mutta kotona se liekki sitten leimahti.
Luontaishoitojen lisäksi Vivien on opiskellut musiikkitiedettä Helsingin yliopistolla. Cristian puolestaan on medianomi ja opettaa päivätyökseen valokuvausta. Opettajapariskunnan suhteessa tantriset opetukset ovat olleet keskeisessä roolissa alusta saakka.
Cristian: Tantran antama ymmärrys oli todella tärkeässä roolissa heti suhteen alussa. Olin oppinut tantrasta esimerkiksi sen, että suhteesta ei pidä paeta ongelmien nostaessa päätään, vaan täytyy osata myös työskennellä asioiden kanssa. Oli myös tullut ymmärrystä siitä että suhde tarvitsee intohimon ja rakkauden lisäksi ystävyyttä ja syvyyttä, ja niitä kaipasi ja osasi hakea.
Vivien: Parisuhteessa tulee aluksi symbioottinen rakastumisen vaihe, jonka jälkeen vähän irtaannutaan ja etsitään taas sitä omaa tilaa. Me aloimme niillä main myös tekemään joogakoululla enemmän asioita yhdessä. Tantraa emme kuitenkaan alkaneet opettaa yhdessä ennenkuin parisuhde oli vakaalla pohjalla, koska suhde vaikuttaa opetukseen ja nämä asiat täytyy pystyä erottamaan toisistaan.
Tantraa rakastavaiset ovat opettanut yhdessä tammikuusta 2007 saakka. Tantrakurssien vetäjien ei tarvitse mitenkään välttämättä olla pariskuntia, mutta Cristian ja Vivien ovat halunneet syventää suhdettaan opetuksen kautta ja samalla käyttää omaa parisuhdettaan voimavarana opetuksessa.
Cristian: Yhdessä opettaminen on samaan aikaan sekä todella haasteellista että äärimmäisen opettavaista. Tantrakurssilla puhutaan rakkaudesta ja parisuhteesta, ja joka kerran siinä tulee peilattua omaa parisuhdetta: missä me olemme suhteessa siihen, mitä opetamme. On upeaa kyetä ammentamaan yhteisistä kokemuksista opetukseen, ja tuntuu ihanalta voida puhua rakkaudesta ja parisuhteesta sen ihmisen kanssa, jonka kanssa on oikeasti käynyt niitä asioita elämässä läpi.
Vivien: Kun suhteemme oli vakiintunut ja rakkauden kokemus syventynyt, tuntui turvalliselta astua opettamisen prosessiin yhdessä. Kemiamme pelaavat erittäin hyvin yhteen ja täydennämme toisiamme opettamistilanteissa. Yhteinen työskentely on hyvin nautittavaa, mutta samalla on osattava tehdä selkeä ero työn ja yhteisen ajan välille, ettei päädytä siihen että yhdessä vietetty aika käytetään pohtimalla seuraavan kurssin sisältöä.
Cristian: Me pyrimme siihen, että opetuksen ulkopuolinen yhteinen aikamme ei mene töihin vaan suhteelle. Olen huomannut, että miehenä minun on helppoa priorisoida työ suhteen edelle, mutta silloin suhde kärsii ja sitä kautta kärsin myös itse. Se on jatkuvaa tasapainoilua: täytyy muistaa priorisoida suhde, ja samalla on tärkeää olla unohtamatta niitä asioita jotka ovat tärkeitä myös suhteen ulkopuolella.
Yhdessä opettamisen lisäksi Cristian ja Vivien asuvat samassa yhteisössä, mutta eri huoneissa. Koti ei ole enää sama paikka kuin se missä suhde sai alkunsa, ja yhdessä elämisen yhdistäminen tantriseen näkemykseen parisuhteesta on tuonut arkeen oman lisävärinsä. Rakkauselämä, johon kuuluu yhdessä eläminen ja yhteinen työ on tantrisen parisuhteen perspektiivistä katsottuna melkoinen haaste: miten löytää erityistä yhteistä aikaa arjen keskeltä ja onnistua välttämään se, ettei suhde muutu kämppis- ja työtoverisuhteeksi?
Vivien: Tantrisesta näkökulmasta katsottuna näemme toisiamme liikaakin. Cristian tekee paljon töitä kotona ja minulla on aika vapaa ohjelma. Lisäksi päivärytmimme ovat hyvin samanlaiset. Täytyy olla tarkkana sen kanssa, ettemme päädy vahingossa viettämään koko ajan aikaa yhdessä.
Cristian: Tässä on se vaara, että meistä tulee toisillemme ikään kuin kämppiksiä. Tuntuu kuitenkin hyvältä että huomaamme sen, osaamme reagoida siihen ja huomaamme sen vaikutukset - että sellainen ei tunnu hyvältä.
Vivien: Jos suhde pääsee muuttumaan vain työtoveruudeksi ja asunnon jakamiseksi, on vaikeaa kaivaa rakkaus ja erotiikka uudelleen esiin. Meillä on tälle parisuhteelle korkeampi päämäärä ja tietoisuutta siitä päämäärästä.
Cristian: Päämääränä on henkinen kasvu parisuhteessa. Henkisessä parisuhteessa standardit ovat korkealla. Jotta niihin pystyisi yltämään, on oltava todella tietoinen parisuhteesta ja toimia koko ajan sen mukaan, missä kunnossa suhde milläkin hetkellä on. Emme halua että suhteemme muuttuu ainoastaan työtoveruudeksi ja kaveruudeksi.
Vivien: Rakkauden tulee kasvaa ja erotiikan pysyä tuoreena. Se on mittari jolla näkee välittömästi mitä parisuhteessa tapahtuu. Onko intohimoa, olemmeko rakastuneita?
Tavanomaisesta perspektiivistä katsottuna parisuhteen dynamiikka väljähtää ajan myötä. Jatkuva yhdessäolo, arjen jakaminen ja suhteen arkipäiväistyminen laimentavat alkurakastumisen säihkettä, kiinnostusta toista kohtaan ja intoa tuoda suhteeseen parhaita puoliaan. Intohimon laantuminen ja tottumus nähdään normaaleina rakkaussuhteen kehityskaareen kuuluvina ilmiöinä. Tantrisessa parisuhteessa vetovoimaa pyritään sen sijaan jatkuvasti voimistamaan, ja se vaatii asioita jotka tuntuvat toisinaan uhrauksilta.
Vivien: Minulle sellainen tietty arkielämässä tietoisena pysyminen tuntuu uhraukselta. Ei ole hyvä vain mennä ja olla että "Ihanaa kulta nähdä sinua tänäkin aamuna, ja ihanaa nähdä sinua myös päivällä, ja iltapäivällä, ja illalla ja koko ajan", vaan täytyy luopua siitä että elämäni kiinnittyy Cristianin ympärille. Ei voi antaa itsensä mennä siihen, että "Ihanaa kulta kun olet siinä, voitaisiinko vain aina olla tässä." Se tuntuu edelleen välillä hankalalta.
Cristian: Se tapa, millä olemme suhteessa toisiimme, opettaa meitä kaiken aikaa olemaan paremmin ja syvemmin yhdessä ja rakastamaan. Pyrimme parhaamme mukaan poistamaan parisuhteestamme sitä tiedostamatonta käyttäytymistä, joka vähentää ja lopulta tuhoaa rakkauden, korvaten sen tottumuksella. Pyrimme välttämään tottumusta.
Vivien: Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun tiedän Cristianin päivärytmin ja tunnen hänen askeleensa asunnossa, tiedän että en mene samaan aikaan kylppäriin tai että voin odottaa hetken ennen kuin menen syömään. Laitamme päivittäin toisillemme tekstiviestejä tai lappusia, sellaisia huomionosoituksia että rakastan sinua ja muistan sinut, mutta vältämme sitä että olisimme kaiken aikaa fyysisesti yhdessä. Se on suhteemme henkisen päämäärän kannalta todella tärkeää: se muistuttaa siitä, miten oleellista on pysyä omassa tilassaan ja keskittyä omiin asioihinsa. Ja tietenkin se lisää vetovoimaa - silloin kun tapaamme, huolehdin itse siitä että minulla on jotain annettavaa. Haluan hurmata Cristianin, viettää ihanaa aikaa yhdessä ja keksiä jotain erityistä.
Jooga on Cristianille ja Vivienille sekä harrastus että elämäntapa. Harjoitusta ei voi erottaa "muusta elämästä", ja jooginen maailmankatsomus on kokonaisvaltainen tapa kokea oma olemassaolo. Erikoisempia ammatteja tai harrastusryhmiä edustavat ihmiset ovat usein tyypillisesti parisuhteissa keskenään. Onko joogaopettajalle tärkeää, että oma elämänkumppani on samalla polulla?
Vivien: Suhteessa ihmiseen, joka ei ole tässä mielessä samoilla linjoilla, joutuu hakemaan yhteisiä arvoja ja näkemyksiä vähän eri tavalla. Parisuhteessa kuitenkin väistämättä mennään johonkin suuntaan - tai ainakin pitäisi mennä - ja kaikki se, mitä tehdään, kumpuaa jostakin.
Cristian: Se, mikä minulle on todella arvokasta tässä, on se että pystyy jakamaan jotain niin tärkeää. Tuntuu todella ainutlaatuiselta, että vieressä on ihminen jonka kanssa pystyy jakamaan näitä asioita ja tekemään yhdessä. Ja kun nämä arvot ovat niin lähellä omaa itseä ja omaa sydäntä, tuntuu tärkeältä että se läheisin ihminen jakaa ne.
Vivien: Se on niin paljon kiinni siitä, kenet tapaa. Ei se, että tapaa jonkun täällä joogakoululla, vielä tarkoita sitä että siitä suhteesta tulee henkinen tai että se ihminen on sen henkisempi kuin joku jonka tapaa ihan mualla. Aina parisuhteessa on kuitenkin selvitettävä ne yhteiset arvot ja päämäärät. Mutta tottakai tällainen viitekehys helpottaa niiden löytymistä ja yhteisellä kielellä puhumista.
MOT-ohjelma nimitti joogakoulu Nathaa taannoin "tantrakultiksi". Tantraa opettavasta koulusta on helppoa luoda melkoisia kuvitelmia: ties mitä ne tantrajoogit keskenään siellä koululla tekevät. Miten koulun ilmapiiri näyttäytyy tantraopettajille tästä perspektiivistä katsottuna?
Vivien: Eroottista tantraa opetetaan viikonloppukursseilla, jotka eivät kuulu viikottaisen joogaopetuksen piiriin. Harjoitukset ovat kotiläksyjä eikä kursseilla ole alastomuutta. Erotiikkaan, rakkauteen ja parisuhteeseen liittyviä teemoja avataan kurssilla enemmän, mutta se ei tunnu koulun yleisessä ilmapiirissä.
Cristian: Tämän koulun parissa rakaussuhteet ovat kyllä naurettavan harvinaisia tuollaisiin väitteisiin nähden. Enemmänkin täällä näkee sitä, että ihmiset kyllä kaipaisivat parisuhdetta mutta ovat silti syystä tai toisesta yksin. Eivät suomalaiset ole niin nopeita tutustumaan ja lähentymään toisiinsa.
Vivien: Mielestäni koulullamme on selvästi lämmin ilmapiiri. Ihmisiä on esimerkiksi kohtuullisen helppoa halata, mutta eroottissävytteinen kohtaaminen on todella minimaalista. Itse opettajana huomaan pitäväni huolta siitä, että kontaktini oppilaisiin on hyvin tietyllä tavalla lämmin: en halua antaa vääriä käsityksiä. Olen paljon varovaisempi koulun oppilaiden kuin muiden ihmisten kohdalla, vaikka oppilaat olisivat kuinka ihastuttavia miehiä. Eräs oppilas kommentoikin, että "varmaankin vältät sitä opettajuutesi takia, mutta kyllä minua saa halata!"
Cristian: On aivan selvää, että opettajan roolissa tulee pitää huolta myös tietynlaisesta kunnioittavasta etäisyydestä oppilaisiin. Jos tutustuu ihmisiin muissa yhteyksissä, voi irroittautua opettajan roolista. Ei tämän koulun opettajana oleminen ole kuitenkaan mikään kylmä ja jäykkä auktoriteetti. Mutta silloinkin läsnä ovat ihan samat arvot ja periaatteet joita opetamme ja sovellamme elämässämme.
Vivien: On eri asia tutustua ihmisiin vaikka jossain muussa koulun toiminnassa tai joogaleirillä, tai niin kuin me tutustuimme, joogien yhteisössä. Eihän opettajana ja oppilaana luokassa oleminen ole mikään ihanteellinen tai helppo tapa solmia rakkaus- tai ystävyyssuhdetta.
Cristian: Koulullamme ei ehkä ole tarpeeksi sosiaalisia tapahtumia siihen, että ihmiset tulisivat helposti tutustuneeksi toisiinsa. Joogatunnin jälkeisessä käytäväkeskustelussa on vaikeaa ehtiä tai uskaltaa tutustua kovin syvällisesti. Rohkaisemme tantraopetuksessa ihmisiä siihen, että opeteltaisiin tutustumaan toisiin ihmisiin, ystävystymään ja olemaan lämpimästi yhdessä ennen kuin siirrytään parisuhteeseen ja tuodaan suhteeseen se eroottinen elementti.
palaute@natha.fi
HUOM! Saatamme julkaista lähettämäsi palautteen näillä sivuilla.
Edellinen sivu: Kohti puhdasta seksuaalisuutta (osa 1)
Seuraava sivu: Nathan sisarkouluihin liittyviä tapahtumia.