Kohti puhdasta seksuaalisuutta (osa 1)
Seksuaalinen energia on valtava voimavara ja jokaisen ihmisen käytettävissä. Silti seksuaalisuus on vieläkin tabu yhteiskunnassamme.
MOT-ohjelmassa esitettiin MISA ja Natha tantrakulttina, jonka ainoana tarkoituksena on tuottaa pornofilmejä. Tässä artikkelissa paneudumme näiden väitteiden moraaliseen puoleen. Ennen sitä kuitenkin haluamme tuoda esille sen pahantahtoisen ja vääristelevän tavan, jolla MOT-ohjelma esitti nämä asiat.
Koulumme eroottisen tantran opetus tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää seksuaalisuus hyvänä ja kauniina asiana. Tämän ymmärryksen kautta jotkut koulussamme opiskelivista ovat halunneet ilmentää ja tarjota kokemuksestaan tietoa eteenpäin, haluamillaan tavoilla. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki haluaisivat. Esimerkiksi on ilmiselvää, että monet Suomen Nathan kurssien osallistujista eivät haluaisi edes kuvittella osallistuvansa esitykseen erotiikkamessuilla. Tämä asenne on täysin normaali, ja jokaisella koulumme toimintaan osallistuvalla ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseensä. Silti koulussamme on ihmisiä, jotka ovat kokeneet hyväksi ja jopa tärkeäksi osallistua näihin esityksiin.

Koulumme ei pakota ketään ilmaisemaan omaa seksuaalisuuttaan millään tavalla, mutta antaa sille hyväksytyn mahdollisuuden. Tämä on vapauden lisäämistä, ei rajoittamista. Monet koulussamme eivät käytä tätä vapautta, toiset käyttävät - kyseessä on jokaisen ihmisen oma valinta.
Se, että MOT-ohjelma luo koulustamme mielikuvan seksiin keskittyvänä lahkona on yksinkertaisesti törkeä valhe.
Esimerkiksi ohjelmassa mainittu, yli toistakymmentä vuotta jatkuva joogakurssi sisältää ainostaan muutaman viittauksen eroottisuuteen. Mitään eroottisen tantran harjoituksia ei opeteta tällä erittäin syvällisellä joogakurssilla. Tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa osallistuu näille kursseille ja saa valtavasti tukea omaan henkiseen kasvuunsa. Miksi tv-ohjelma syyttää heitä seksikultin jäseniksi, vaikka he eivät edes välttämättä harjoita eroottista tantraa?
Joogakoulu Natha Suomessa ei voi vastata kaikkien kansainvälisessä koulussamme joogaa harjoittavien ihmisten teoista yhtään sen enempää kuin yliopisto voi vastata kaikkien opiskelijoidensa yksityiselämästä. Tanskan Nathassa opiskeleva hollantilais-kanadalainen Jean- Baptiste Miro tekee kasvatuksellisia eroottisia elokuvia tantraa harjoittavien oikeiden pariskuntien kanssa. Me emme osaa sanoa hänen toiminnastaan sen enempää kuin mitä hän itse kertoo kotisivuillaan. Silti MOT haluaa yhdistää hänen toimintansa Suomen Nathaan negatiivisessa valossa.
Natha ei ole piilotellut osallistumistaan erotiikkamessuille - olemme olleet jopa mainittuina messujen radiomainonnassa. Osallistumisestamme messuille on tehty radiohaastatteluja esimerkiksi YLE X- ja Rock Radio -kanaville. Olemme pitäneet messuilla myös yhteisiä luentoja seksuaaliterapeutin kanssa.
Ilmeisesti nyky-yhteiskunnan suhtautumisessa seksuaalisuuteen ei ole mitään vialla, kun taas siitä poikkeavat suhtautumistavat ovat automaattisesti vääriä.
Samalla uutissuodattimia tuskin läpäisee kritiikki ja reagointi siihen yliseksuaaliseen ja vääristyneeseen, nuorille tarjottuun viihdekulttuuriin, josta monet musiikkivideot ovat erittäin hyviä esimerkkejä. Kuka tahansa mainosalalla työskentelevä tietää, mikä on näin voimakkaiden audiovisuaalisten ärsykkeiden vaikutus alitajuntaan. Tämä vaikutus näkyy hyvin selvästi nuorissa, joista monet näyttävät lähinnä kopioivan Music Televisionin roolimalleja.
Kulttuurin ja yhteiskunnan suhtautuminen seksuaalisuuteen on erittäin jakaantunutta. Seksuaalisuus on valtava voimavara, joka etsii omaa paikaansa jokaisen ihmisen elämässä. Samaan aikaan se on joka puolella - mainoksissa, viihteessä ja erityisesti pornossa, joka on yksi maailman suurimmista bisneksistä. Ja kuitenkin se on samalla jotain, josta ei voi puhua, jota ei saisi näyttää. MOT-ohjelman tekijöiden mielestä seksuaalisuuden ilmentäminen on häpeällistä, melkein rikollista.

Juuri tämä kahtiajakoisuus luo tantran näkemyksen mukaan sen vääristyneen ja kylmän pornokulttuurin joka on tällä hetkellä ainoa - hiljaisesti hyväksytty - seksuaalivalistuksen muoto maailmassa.
Tutkimalla tilastoja tai yksinkertaisesti googlaamalla muutamaa avainsanaa paljastuu pornon yleisyys ilmiselväksi tosiasiaksi. Tämä on se ”valistus” jota esimerkiksi nuoret sukupolvet saavat käsiinsä. Pornon kautta opimme, että seksuaalisuus on miehen nautintoon keskittyvää rynkytystä, jossa naisen rooli on lähinnä alistua. Samalla tarjolla on vieläkin vääristyneempiä seksuaalisuuden muotoja, jotka ovat internetissä vain muutaman napinpainalluksen päässä. Kun puhumme pornosta, löydämme aina saman kahtiajakoisuuden: kukaan ei hyväksy, mutta lähes kaikki käyttävät. Samalla pornon katsomiseen liittyy paljon häpeää. Tämän häpean liittäminen omaan seksuaalisuuteen on erittäin vahingollista ihmisen olemukselle.
Pitäisikö siis sekä pornon tuottaminen että kuluttaminen sittenkin kieltää lailla? Pitäisikö kaikki seksuaaliset viittaukset kaikessa viihteessä kieltää, kuten joissain islamilaisissa kulttuureissa? Vai pitäisikö porno virallisesti ja avoimesti hyväksyä länsimaisen seksuaalisuuden edustajaksi?
Vai pitäisikö löytää muita vaihtoehtoja?
Eroottinen tantra tarjoaa ihmisen seksuaalisuudelle sen ansaitseman arvon ja merkityksen. Eroottinen tantra ymmärtää, että seksuaalisuudessamme ja sen ilmentämisessä ei ole mitään pahaa tai likaista - päinvastoin, se on todellisuudessa jotain kaunista ja ihailtavaa. Tantra painottaa seksuaalisuutta rakkauden ilmentäjänä. Onko siinä jotain pahaa, että on ihmisiä, jotka haluavat ilmentää seksuaalisuutta tässä valossa, oli se sitten tanssin tai eroottisen elokuvan muodossa? Yksinkertaisesti: ei ole.
Nathan osallistuminen erotiikkamessuille on ollut yritys tuoda ihmisten tietoisuuteen mahdollisuus löytää oman seksuaalisuutensa syvempi merkitys ja samalla myös lupa kokea oma seksuaalisuutensa ilman häpeää. Kursseillemme messuilta on tullut vain muutama ihminen. Silti koemme, että tällä toiminnalla on hyvin tärkeä merkitys.

palaute@natha.fi
HUOM! Saatamme julkaista lähettämäsi palautteen näillä sivuilla.
Edellinen sivu: Eroottinen tantra vaihtoehtona nykyajan vääristyneelle seksuaalisuudelle
Seuraava sivu: Joogiparin haastattelu: Vivien oli ensimmäinen opettajani