Analyysi MOTin vääristä eroottisia seikkoja koskevista syytteistä osa 1/2
MOT: Todistajanlausuntojen mukaan Bivolaru vaati seuraajiaan esiintymään eroottisissa videochateissa ja lähetti naisia Japaniin striptease-tanssijoiksi. Rahat seksityöstä menivät pääosin Bivolarulle ja MISA-joogakoululle.
- Ensin muistutamme, että kokemuksemme mukaan missään tilanteessa Gregorian Bivolaru ei määrää oppilaiden elämää koskevia asioita tai vaadi näitä tekemään mitään. Toiseksi, väite, että MISA tai Gregorian Bivolaru ansaitsisi rahaa tällaisilla keinoilla, on perusteeton ja valheellinen. Käsittääksemme MOT viittaa tässä joko Internetin keskustelupalstoilla nimettömästi esitettyihin "todistajalausuntoihin" tai Romaniassa lahjonnalla ja kiristyksellä lypsettyihin "todistajalausuntoihin", joihin osallistuneet viranomaiset ovat jo, ainakin osittain, joutuneet teoistaan rikosoikeuden eteen. Tässä meidän tulee muistuttaa, erityisesti niitä, jotka laativat tämän ohjelman, että yläolevan väitteen esittäminen vaatisi perustellumpaa dokumentaatiota MISAn tämänhetkisestä oikeudellisesta asemasta. Esimerkiksi ei ole löydetty mitään todisteita (vaikka 18.3.2004 syyttäjien toimesta takavarikoitiin rekkalasteittain tavaroita, dokumentteja ja muuta MISAn omaisuutta), jotka osoittaisivat, että yksikin MISAn oppilas olisi joutunut ihmiskaupan seurauksena "seksityöhön".
- Tietojemme mukaan jotkut täysi-ikäiset MISA-joogakoulussa opiskelevat tai tämän liikkeen kannattajat ovat osallistuneet eroottiseen chattiin tai heistä on otettu eroottisia valokuvia tai videomateriaalia heidän yksityisissä tiloissaan. Tämä selviää myös Romanian oikeuden päätöksistä ja tiedotteista. Mistään rynnäkössä takavarikoidusta materiaalista (tavarat, tietokoneet, kirjanpito, muut dokumentit) ei löydy viitteitä tai todisteita siitä, että näillä teoilla olisi jotain yhteyttä MISAan, vaan ne ovat osa näiden kypsien aikuisten yksityiselämää. Romaniassa tämänkaltainen työ (eroottinen chat) ei ole ainoastaan laillista vaan voimakkaasti kasvava liiketoiminnan ala, jolla toimii lukemattomia yrityksiä. Kuitenkaan DIICOT (Terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen erikoistunut poliisin yksikkö) ei tutki näyttävästi ja väkivaltaisesti tai haasta oikeuteen näissä yrityksissä työskenteleviä ihmisiä, kuten se teki MISAn oppilaiden kanssa.
- Ennen kaikkea meidän tulee muistaa, että massiivisessa poliisioperaatiossa 18.3.2004 ei löytynyt yhtään henkilöä, joka olisi mukana tällaisessa liiketoiminnassa. Ei edes syyttäjien tekemien pakotettujen kuulustelujen seurauksena löydetty ketään, jota oltaisi voitu syyttää, eikä voitu osoittaa, että yhtään MISAn oppilasta tai kannattajaa olisi poliisin toimesta tässä rynnäkössä "vapautettu" tämän väitetyn hyväksikäytön orjuudesta.
- Koska MISA tai Natha ei puutu oppilaidensa yksityiselämään, se ei voi olla vastuussa heidän omaa toimeentuloaan koskevista valinnoistaan. MISA ja Natha saavat tulonsa kurssimaksuista, leirimaksuista lahjoituksista tai avustuksista.
MOT: Elokuvia on tehty jo kymmenkunta. Ainakin yhdessä elokuvassa esiintyy myös suomalainen joogaopettaja. Uusimmat elokuvat on tuotettu Tanskassa.
- MOT ei paljasta "dokumentissaan" että näiden "pornoelokuvien" joukkoon kuuluu videomateriaalia, jonka Romanian viranomaiset takavarikoivat vuonna 2004 tekemässä väkivaltaisessa äkkirynnäkössä joogien koteihin, eikä sitä, että tämä yksityiseen käyttöön tarkoitettu materiaali vuodettiin tahallisesti Romanian tiedotusvälineille rikkoen törkeällä tavalla lakia ja oppilaiden moraalista oikeutta yksityisyyteen koskien omaa eroottista elämäänsä.
- Tanskassa tuotetut eroottiset elokuvat eivät ole pornoa, eikä niitä ole tuottanut Natha tai MISA. Nämä elokuvat on tarkoitettu tuomaan inspiraatiota ihmisten eroottisen elämän rikastuttamiseksi heidän parisuhteessaan. Nämä elokuvat on tehnyt yritys nimeltä Sublime Erotica, jonka toiminta on Nathasta riippumatonta.
MOT: Tantran perusajatuksiin kuuluu, että nainen voi sen avulla löytää itsestään eroottisen jumalattaren. Jenni ihmetteli tantratunnilla esiteltyjä videoita.
"Jenni”: ”Mä katsoin, että ne naiset oli vain kauhean pornografisia ja räikeästi meikattuja ja silikonirinnat ja tota sanoin sen sitten ääneen, että ei tää mun mielestä kyllä todellakaan edusta mitään jumalattaruutta tällainen kuvasto."
- Natha opettaa eroottista tantraa kohdella kolmen viikonlopun mittaisella intensiivikurssilla, jotka koostuvat ensisijaisesti luentomuotoisesta opetuksesta sekä hathajooga- ja meditaatioharjoituksista, joiden avulla eroottisen energian hallintaa voi oppia. Se mitä MOT kutsuu eroottiseksi jumalattareksi, on itse asiassa tantran mukaan, naisellisuuden näkökulmasta, oma itsemme, kokemus itsestä rajoittamattomana universaalina tietoisuutena. Tantra rohkaisee meitä tuntemaan itsemme täydesti ja syvästi ilman, että kiellämme itseltämme mitään puoliamme. Siksi tantran avulla voi oppia ilmaisemaan yhtä aikaa sekä äärimmäisen kohottuneita sielumme piirteitä että jopa eroottista energiaansa ja siten tekemään eroottisuudesta ja rakastelusta osan omaa henkistä elämää.
- Tantrakursseilla on näytetty myös elokuvia tai niiden katkelmia, jotka esittelevät kurssilla teoreettisesti esitettyjä aiheita taiteellisemmin, inspiroivemmin, jopa konkreettisemmin. Koska kursseille ei kuulu eroottiset teot, nämä videot ovat sopiva ja sovinnainen keino opetuksen havainnollistamiseen. Eroottiset harjoitukset ja tekniikat annetaan kurssilla pariskunnille kotiläksyiksi.
- Kuten MOTin esittämiä lahkosyytöksiä koskenut artikkelimme toteaa, jokainen saa olla opetuksesta ja sen videoiden esiintuomasta naiskuvasta aivan mitä mieltä haluaa.
MOT: Juuri naisten kohtelu MISAssa sai Seppo Isotalon epäilykset heräämään. Isotalo alkoi esittää kritiikkiä liikettä kohtaan.
- MISAssa ja Nathalla yleinen käsitys naisellisuudesta on erittäin kunnioittava ja arvostava. MOTin vihjaukset siitä, että eroottinen ilmaisu asettaisi naiset automaattisesti alistettuun asemaan MISAn tai Nathan piirissä on täysin kestämätön ja perustuu eroottisuutta ja itse asiassa myös naisellisuutta vieroksuvaan käsitykseen sukupuolisuudesta. Älkäämme myöskään unohtako, että kauneus on katsojan silmässä: tämä on aiheesta vain herra Seppo Isotalon näkemykseen ja ymmärryksen tasoon perustuva käsitys, joka mielestämme on terveen järjen vastainen. Tantrinen näkökulma sukupuolisuuteen osoittaa miesten ja naisten eroavaisuuden, mutta antaa keinoja käyttää sitä hyväksi täydellisyyden, androgyynin tilan, saavuttamiseksi, jossa sekä mies että nainen tuntevat ja voivat ilmaista molemmille sukupuolille ominaisia piirteitä tietoisesti ja hallitusti.
- Ymmärtääksemme naisellisuutta syvällisemmin, on sitä tarkasteltava kokonaisuutena, ei ainoastaan eroottisuuden näkökulmasta, sillä naiseus ilmenee yhtälailla ajattelun, tunteiden ja korkeampienkin henkisten ominaisuuksiemme kautta. Tantran käsitys naisellisuudesta on moninainen ja avoin, eikä se tarjoa valmista mallia tai stereotypiaa, johon oppilas voisi pinnallisesti samaistua. Eroottisen tantran naiskäsityksen käytännön oivaltaminen on enemmänkin rohkaisua itsetuntemuksen lisäämiseen sekä estojen ja kehoa koskevan häpeäntunteen ylittämiseen. Samaa emme voi sanoa valtamedian välittämästä naiskuvasta.
- Suhtautuminen eroottisuuteen on yhteiskunnassamme kaksijakoista. Eroottisuus tuodaan esiin usein paheellisena tai eläimellisenä, jopa yhdistettynä väkivaltaan tai mitä mielikuvituksellisimpiin perversioihin. Sama taipumus näkyy MOTin yrityksessä yhdistää "venäläisen terapeutin" raipaniskut jooga- ja tantrakoulu Nathan toimintaan. Toisaalta tasapainoisen eroottisen elämän hyötyjä esittelevät tutkimukset ylittävät poikkeuksetta uutiskynnyksen ja naisten-, nuorten- ja terveyslehtiä myydään aihetta käsittelevin kyselyin ja artikkelein, joissa eroottisuus esittäytyy pääosin hyvänä ja luonnollisena elämämme alueena. Erotiikka vaikuttaa meihin voimakkaasti yksinkertaisesti siksi, että tavallisesti emme osaa hallita eroottista potentiaaliamme, vaan se hallitsee meitä, se vie meitä villinä mielikuvituksenamme ja viettelevänä kiinnostuksen tunteenamme. Tämän tiedostamattoman kaksijakoisen suhtautumisemme vuoksi myös eroottisuuden ilmaisu julkisesti koetaan usein paheellisena: assosiaatiomme saattavat yhdistää sen ensisijaisesti mainoskuvaston tarjoamaan kummalliseen kaksinaiseen käsitykseen.
- Haluamme korostaa, että yleisesti ottaen naisellisuuden (tai miehisyyden) ja eroottisuuden ilmaisu itsessään ei ole naisia (tai miehiä) alistavaa, vaan saatamme tuomita sen omien opittujen käsitystemme perusteella - usein ilman halua tai kykyä tutkia oman suhtautumistapamme vilpittömyyttä tai johdonmukaisuutta.
- Voimme huomata, että nainen, joka on henkinen, älykäs ja uskaltaa ilmaista naisellisuutensa saattaa olla pelottava miehille, jotka eivät osaa kontrolloida omaa eroottista potentiaaliaan, vaan kokevat, usein tiedostamattaan, että tällainen nainen voi hallita heitä. Henkinen, älykäs, naisellinen nainen voi olla haastava tuttavuus myös naisille, jotka eivät täysin hyväksy omaa naisellisuuttaan tai pitävät kiinni ajatuksesta, että pärjätäkseen maskuliinisiin arvoihin perustuvassa yhteiskunnassa, heidän on tukahdutettava naisellisuutensa tai seksuaalisuutensa. Nämä estot ja häpeäntunteet, joita saatamme kantaa itsessämme, vaikuttavat aina tiedostamattomalla tavalla reaktioihimme ja mielipiteisiimme koskien seksuaalisuutta ja naiseutta. Siksi meidän on usein vaikeaa nähdä, ettei eroottisuuskaan ole itsessään pahaa tai paheksuttavaa, vaan ne mielleyhtymät, joihin sen liitämme määräävät suhtautumisemme siihen. Kaikki ilmaistu eroottisuus ei siten ole pornoa, eikä liioin kaikki eroottisuus ole henkisesti kohottavaa tai arvokasta. MOT käyttää ohjelmassaan näistä Tanskassa tuotetuista eroottisista elokuvista sanaa porno, jonka lähimmät mielleyhtymät eivät suinkaan viittaa siihen henkiseen näkökulmaan, joita nämä elokuvat pyrkivät edustamaan (rakkaus, transfiguraatio, eroottisen energian hallinta ja kohottaminen, puhdas eroottisuus...), vaan seksuaalisuuden alempiin piirteisiin (pelkkä intohimo, alistaminen, hillittömyydet...), joita tavalliset eroottiset elokuvat esittävät kursailematta.
- Lisäksi muistutamme, että on täydellisesti eri asia ilmaista eroottista potentiaaliaan rohkeasti, jopa julkisesti, esimerkiksi erotiikkamessuilla, kuin olla yhdynnässä toisen ihmisen kanssa. Tässä suhteessa Nathalla ja MISAssa annettu opetus on varsin selvä ja jyrkkä: tantrinen rakastelu on tarkoitettu vain rakastavien parien keskinäiseksi yhdessäolon ja henkisen kasvun muodoksi, eikä siihen tule missään tilanteessa ryhtyä ilman syvää molemminpuolista rakkauden tunnetta.
- Viimeiseksi haluamme kysyä, että koska pornoteollisuutta edelleen yleisesti pidetään paheksuttavana ja luotaantyöntävänä ilmiönä, miten oletamme sen muuttuvan inhimillisemmäksi ja kohottuneemmaksi, ellei tekemällä kohottuneita ja kauniita eroottisia elokuvia henkisistä lähtökohdista? MOT on valmis hyökkäämään näitä yrityksiä vastaan ja jopa leimaamaan kokonaisen joogakoulun "seksikultiksi", siksi, että jotkut sen oppilaista ovat vapaasta tahdostaan osallistuneet eroottisten elokuvien tekemiseen tarjotakseen ihmisille mahdollisuuden muuttaa eroottisuutta koskevia käsityksiään, mutta MOT ei halua tuoda esiin niitä henkisiä lähtökohtia, jotka tekevät toiminnasta mielekästä.
Eroottinen tantra ja henkisyys
MOTin väärien lahkosyytteiden analyysi
MOTin väärien mielenterveyssyytteiden analyysi
palaute@natha.fi
HUOM! Saatamme julkaista lähettämäsi palautteen näillä sivuilla.
Edellinen sivu: Analyysi MOTin harhaanjohtavista ja vääristä syytteistä Nathan toimissa oppilaiden mielenterveyden suhteen
Seuraava sivu: Totuuden paljastaminen, osa 1