Eroottinen tantra ja henkisyys

Idän viisaat sanovat että ihmiset, jotka rakastavat paljon ja joilla on tantrinen rikas rakasteluelämä, ovat lähempänä todellista itsetuntemusta kuin ne jotka pyrkivät vain välttämään seksuaalisuutta, koska eivät ymmärrä tai hallitse sitä.

Tantra on vuosituhansia vanha henkinen perinne, jonka juuret juontavat Intiaan, Tiibetiin, Assamiin, Kashmiriin ja Nepaliin. Se on moninainen mutta silti yhtenäinen oppijärjestelmä. Lännessä tantrasta on tullut yksi suosituimmista mutta kokonaisuudessaan vähiten tunnetuista idän hengellisyyden perinteistä. Kuten Georg Feuerstein kirjoittaa, tantra ”ei ole niinkään itsekästä halujen tyydyttämistä vaan egon ylittävää autuutta, eikä kysymys ole niinkään seksistä kuin seksuaalisen energian muuntamisesta”(viite 1). Nimenomaan tämä länsimainen pakkomielle seksistä muiden kuin materialististen arvojen tyhjiössä on nostanut tantrasta esille vain sen yhteyden seksuaalisuuteen, ja jättänyt kaiken muun sen opettaman taka-alalle. Kuitenkin valtavan laajasta tantrisesta perinteestä vain osa koskee seksuaalisuutta, ja monet tunnetut tantrisen perinteen opettajat (Swami Vivekananda, Shankara, Nityananda) ovat eläneet koko elämänsä selibaatissa (viite 2).

Tantran harjoitukset koostuvat mm. meditaatioista, visualisointiharjoituksista, kehon asennoista (asana) ja energian hallintaharjoituksista (pranayama). Tantra sanana viittaa yksinkertaisesti tämän perinteen perustana oleviin kirjoituksiin, tantroihin. Se on kuitenkin oppi itsetuntemuksen lisäämisestä ja tietoisuuden laajentumisesta, niin että harjoittaja pystyy hyödyntämään kaikkia voimavarojaan joiden kehittäminen jää useimmiten tavallisen elämän kiireen ja hyörinän alle. Seksuaalisen energian tunnustaminen voimavarana ja sen käyttäminen tietoisesti henkiseen kasvuun on paitsi tantran, myös kaikkien Idän henkisten perinteiden ytimessä. Tämän energian hallintaan tähtäävä opetus (brahmacarya) painottaa joko selibaattia tai seksuaalisuuden ilmentämistä hallitusti.

Orgasmin mekanismin oppiminen aktiivisen rakasteluelämän perustana
Seksuaalisuuden voima on niin valtava, että sillä on potentiaali luoda uutta elämää naisen ja miehen kehojen kautta. Tantran mukaan, ja itseasiassa myös muiden idän henkisten perinteiden mukaan, seksuaalisuus on itsessään neutraali energia joka ruokkii jokapäiväisiä toimintojamme, olivat ne sitten älyllisiä, tunteen tai toiminnan tasolla tapahtuvia. Eroottisen tantran harjoitukset auttavat tunnistamaan tämän energian ja hallitsemaan sitä. Yksi tärkeimmistä ”oppiläksyistä” seksuaalisen energian hallinnassa on opetella tunnistamaan orgasmin mekanismi. Tavallisesti mies menettää seksuaalista energiaansa orgasmin yhteydessä siemensyöksyssä, ja väsyy heti tästä valtavasta energian purkautumisesta. Eroottisen tantran harjoittaja oppii erottamaan siemensyöksyn orgasmista, ja intensiivisenkin rakastelun aikana hallitsee itsensä niin, että orgasmien aikaan siemensyöksyä ei koskaan tapahdu. Harjoitusten kautta mies oppii nyt muuntamaan seksuaalista energiaansa, joka aikaisemmin poistui siemensyöksyn muodossa, sisäiseksi voimaksi, koko kehon toimintojen ja älykkyyden vahvistamiseksi ja tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Nainen puolestaan luonnostaan säilyttää energiaa rakastelussa. Monet miehet sanovatkin, että oikeastaan nainen on vahvempi osapuoli, sillä hän ei menetä tätä energiaansa yhtä helposti kuin mies, ja nainen voisi rakastella paljon, paljon kauemmin... Eroottinen tantra onnistuu tuomaan paljon tyydytystä parin rakkauselämään, sillä kun mies hallitsee siemensyöksyn, naisen ja miehen erot rakastelussa tasoittuvat. Pidemmän rakastelun aikana myös nainen voi avautua kokemaan eroottisuutensa ja myös rakastavat tunteensa syvemmin sekä kokemaan pitkäkestoisia ja syviä orgasmeja, jotka muuttavat naisen olemuksen kokonaan. Tantrisen rakastelun jälkeen kummankin olo on hyvin energinen, rakastava ja hellä toista kohtaan.

Henkisyys ja eroottinen tantra
Miten tämä kaikki sitten liittyy henkisyyteen? Idän viisaat sanovat, että ihmiset, jotka rakastavat paljon ja joilla on tantrinen rikas ja energiaa säilyttävä rakasteluelämä, ovat lähempänä todellista itsetuntemusta kuin ne, jotka pyrkivät vain välttämään seksuaalisuuden voimaa (koska eivät ymmärrä ja hallitse sitä), ja ovat tunteissaan laimeita ja kuivia. Rakkauselämäänsä eroottisen tantran periaatteiden mukaan kokevalla ihmisellä on paljon energiaa käytössään, ja hän voi kokea paitsi rakastelun, myös kaiken muun elämänsä innostavana ja intensiivisenä tapahtumana. Seksuaalisen energian säilyttäminen vahvistaa parin välistä rakkautta huomattavasti, ja rakkaudella on valtava voima saada meidät ylittämään arjen harmaus joka tulee itseasiassa siitä, että koemme itsemme erilliseksi kaikesta muusta. Egon ja itsekkyyden ylittäminen on kaiken henkisyyden ensiaskel, joka otetaan eroottisessa tantrassa rakkauselämän hallinnan ja tietoisen elämisen kautta, ei toisaalta kieltämisen ja toisaalta kaoottisen, tiedostamattoman vietin tyydyttämisen kautta.

"Monissa maailman suuren viisauden perinteissä - varsinkin näiden 
perinteiden kypsissä vaiheissa - seksuaalisuus nähtiin syvällisesti 
hengellisyyden hienostuneena ilmaisuna ja tienä pidemmälle menevään 
hengelliseen oivallukseen.  Seksuaalisen rakkauden ekstaattisessa 
syleilyssähän meidät viedään lopulta kauas oman itsemme tuolle puolen, 
meidät vapautetaan erillisen itsen kouristuksesta, meidät vapautetaan 
ainakin tilapäisesti ajattomuuteen, tilattomuuteen, autuuden 
täyttämään yhtymiseen ihmeellisen rakastetun kanssa. Mikä olisi 
parempi määritelmä hengellisestä vapautumisesta kuin tämä?  Me kaikki 
maistamme Jumalan, maistamme Jumalattaren, maistamme puhtaan Hengen 
noina seksuaalisen hurmion hetkinä. Viisaat miehet ja naiset ovat aina 
käyttäneet tätä hurmiota paljastaakseen Hengen perimmäisiä 
salaisuuksia."

Ken Wilber (yksi länsimaisen psykologian merkittävimpiä syventäjiä)
esipuheessa kirjaan "Finding God through sex"


Viitteet:
Nro 1: Georg Feuersteinin esipuhe kirjassa Tantric Yoga and the Wisdom of the Goddesses. David Frawley, Shri Jainendra Press 1994. Sivu 11, suomennos kirjoittajan.
Nro 2:Edellinen teos, David Frawley sivulla 24, suomennos kirjoittajan.

Lue lisää moraalin käsitteestä tantrassa

 



palaute@natha.fi
HUOM! Saatamme julkaista lähettämäsi palautteen näillä sivuilla.

Edellinen sivu: Jatkuva riemu joogan avulla
Seuraava sivu: Tantra ja moraali