VALKEAT PÄIVÄT JA YÖT
Joogakoulu Nathan miesoppilaille suunnattu Mahavira Ananda -ryhmä järjesti viime vuonna matkan Pietariin. Reissun päämääränä oli osallistua Venäjän sisarkoululla heidän tarjoamaansa initiaatioon sekä tutustua koulun joogeihin. Osallistujat pitivät retkeä itänaapuriin hyvin antoisana, opettavaisena ja lämminhenkisenä.
Matkan inspiroimana osa miehistä muotoili kokemuksensa vapaamuotoisiksi teksteiksi. Koska tärkeimmät kokemukset tapahtuivat lopulta jokaisen sisäisessä todellisuudessa, ajan ja tilan ulkopuolella, julkaisemme tekstit nyt - muistutuksena siitä, kuinka vahvat, kauniit ja kohottuneet kokemukset voimistuvat vielä entisestään, kun ne jakaa ja kokee yhdessä muiden kanssa.
Matka itänaapuriin miesten kesken
Oli upeaa matkata yhdessä useimmalle meistä tuntemattomalle itäisen naapurimaamme rajan tuolle puolen henkistä aspiraatiota seuraten. Uskon, että usein kun miehet tulevat yhteen korkeamman päämäärän johdosta, seuraa syvempi yhteys ja muodostuu siteitä, jotka kantavat pitkään. Itse koin tämän jo matkan ensimetreiltä lähtien. Oli selvää, että tässä ollaan samassa veneessä henkisten veljien kanssa ja mitä tahansa tuleekaan vastaan, kohtaamme sen varmasti yhdessä. Tämä tunne on todella voimaannuttava, kohottava ja jopa arkkityyppinen, joka ravitsee yhteyttä omaan maskuliinisuuteen ja sieluun.
Matkan aikana jaoimme paljon omakohtaisia kokemuksiamme henkiseltä polulta, nauroimme monelle asialle makoisasti sekä myös vain istuimme hiljaa meditoiden aamun pikkutunneille saakka.
Venäläinen vastaanotto
Olin ja olen edelleen uskomattoman otettu siitä avoimuudesta, ystävällisyydestä ja sydämellisestä vastaanotosta ensi tapaamisesta viimeiseen, venäläisten joogi- kollegoittemme osalta.
Meistä pidettiin todella hyvää huolta kussakin majoituspaikassa mihin meidät jaettiin. Majapaikkamme ”emäntä” heräsi omasta ilostaan aikaisin leipomaan meille kakkua ja kun palasimme illalla kotiin, odotti illallinen pöydässä. Tämä sai meidät tuntemaan olomme erittäin mukavaksi, tervetulleiksi ja totta kai mielettömän kiitollisiksi. Myös ensimmäisen illan kaupunkikiertue paukkupakkasessa emäntämme opastuksella oli erittäin huomioonottava ja arvostusta herättävä ele häneltä.
Joogiystävämme ottivat meidät lämmöllä vastaan myös paikalliselle joogakoululle jossa initiaatio tapahtui. Meille tehtiin ruokaa ja oltiin todella sydämellisiä ja kohteliaita kaikin puolin.
Naistenpäivän yllätys Shakteille
Tulostamme seuraavana iltana oli naistenpäivän yllätys, jonka venäläiset joogi mies-kollegamme olivat suunnitelleet joogakoulun naisille. Siihen olimme sydämellisesti tervetulleita ja välittömästi välillämme vallitsi lämmin ja avoin veljellinen tunnelma. Oli ilo tehdä yhteistyössä kaunis yllätys naisväelle, jonka kautta saimme puolestamme osoittaa aktiivisesti lämpöämme ja arvostustamme takaisin.
Toivon, että tämä on alku uudelle, vielä paljon laajemmalle yhteistyölle venäläisten veljien ja siskojemme kanssa. Energia ja yhteys välillämme oli erittäin harmoninen ja kohottunut ja voimme omaksua paljon hyvää kulttuureistamme jotka, vaikka lähellä olemmekin, silti niin kauniisti ovat toisiaan täydentäviä ja erilaisia. Kiitos ja kumarrus jatkoa odotellessa.
— Vital Salo
when something beautiful dies it hurts my soul when something so unique disappears it hurts my soul when something is not being taken care of it hurts my soul when God gives love and it goes to waste it hurts my soul
— Divine Eros
Venäläisen sielun syleilyssä
Ensimmäinen luku: äärettömyys muotojen takana
“A difficult problem presents itself ceaselessly to the Russian - the problem of organizing his vast territory. The immensity of Russia, the absence of boundaries, was expressed in the structure of the Russian soul. The landscape of the Russian soul corresponds with the landscape of Russia, the same boundlessness, formlessness, reaching out into infinity.” – Nikolai Berdyaev
Pietarin valot loistavat kirkkaina tummana avautuvaa tähtitaivasta vasten laskeutuessamme kadulta Nevan jäälle. Nauramme liukastellessamme ja katseet hakeutuvat häkeltyneinä ympärillämme kohoaviin rakennuksiin. Loputtomat kirkot, museot ja taidegalleriat ovat toinen toistaan vaikuttavampia, juhlavampia ja majesteetillisempia. Viiltävä viima puree kasvoja pakkaslumen painautuessa jään pintaan kenkiemme alla. Sisällä on silti lämmin ja hyvä olo. Lämpimämpi kuin aikoihin.
Olemme saapuneet Pietariin päivää ennen muita matkakumppaneitamme. Luojan kiitos. Meillä on edes hieman enemmän aikaa nähdä edes vilaukselta tätä hämmästyttävää kaupunkia. Nevski Prospekt tuntuu tutulta, aivan kuin täällä olisi ollut vain hetkeä aiemmin. Kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Mennyt ja nykyinen tuntuvat kietoutuvan toisiinsa ihmeellisellä tavalla. On vaikeaa edes yrittää ajatella ulkomaailmaa, joka tuntuu kadonneen ja muuttuneen abstraktiksi käsitteeksi. Vain omassa tietoisuudessa tapahtuva on jäljellä.
Kaikki tapahtuu tässä.
Kaikki tapahtuu nyt.
Tuntuu kuin olisi astunut käsittämättömän kauniiseen teatteriin ja täydellisesti lavastettuun näytelmään. Ei näytelmään siten, että asiat tuntuisivat valheelliselta. Päinvastoin.
Kaikki tuntuu todellisemmalta. Kuin taikuri olisi poistanut silmien edestä siteen ja paljastanut jotain kätkettyä. Kokemus tuntuu paradoksaaliselta: kaupungin maagisuus on niin käsin kosketeltavaa ja niin lähellä, että se kietoo sinut syleilyynsä, pysytelläkseen kuitenkin koskemattomana ja vangitsemattomana. Aivan kuin yrittäisi ottaa kädellään kiinni valonsädettä.
Kadut, kahvilat ja sisäpihat näyttävät edelleen tavallisilta, mutta kaikki on silti muuttunutta ja tavallisesta poikkeavaa. Aivan kuin näkyvän todellisuuden kudoksesta olisi paljastettu uusi kerros. Aivan kuin kaiken näkyvän sisällä olisi valoa. Ei sellaista joka häikäisisi tai sokaisi. Pikemminkin se on kuin kynttilän liekki, kirkas ja lämmin. Kuin kaiken näkyvän takaa paljastuisi jotain uutta ja kaunista. Jotain elävää. Jotain maagista.
Oppaamme johdattaa meitä lähemmäs mysteeriä; kohti jotain kaunista, runollista, monisyistä. Jotain taianomaista, jotain vaikeasti määriteltävää tai tavoitettavaa, mutta jotain joka kutsuu silti luokseen.
Kohti tuntematonta,
kohti ääretöntä,
kohti ikuista.
Toinen luku: Venäläisen sielun syleilyssä
”Watching a woman make Russian pancakes, you might think that she was calling on the spirits or extracting from the batter the philosopher’s stone.” – Anton Tšehov
Ulkoinen on sisäisen heijastumaa. Kaupungin kauneutta ja taianomaisuutta on vaikea kuvata, mutta ihmisten kohdalla se on vielä vaikeampaa. Saamme todistaa matkamme aikana paljon ulkoista ja sisäistä kauneutta. Kaikkien mahtipontisten kirkkojen, museoiden ja palatsien loisto ja kauneus tuntuvat tuon sisäisen valon rinnalla äkkiä pieniltä ja mitättömiltä.
Olemme kaikki kuulleet venäläisestä vieraanvaraisuudesta, ja sen edes osittaiseksi ymmärtämiseksi on välttämätöntä kokea se itse. Toisaalta sen koettuaan sitä on vielä vaikeampaa ymmärtää.
Saamme todistaa joka aamu, kuinka meidät majoittanut hämmästyttävä, upea nainen on valmistanut meille jotain herkullista. Tšehov ei nähnyt häntä heräämässä tunteja ennen meitä valmistamaan kakkuja tai jotain muuta maukasta. Tšehov ei myöskään nähnyt häntä joka aamu valmistettuaan ruokaa parin tunnin yöunien jälkeen hehkuvan kauniina, iloisena ja eläväisenä itsenään. Jos olisi, olisi myös hän luultavasti jäänyt sanattomaksi.
Toisaalta, sanat tuntuvat täällä muutenkin melko tarpeettomilta. Osa miehistä ei puhu englantia, mutta yhteyden kokemisen kannalta sillä ei ole mitään väliä. Vahvat, veljelliset kädenpuristukset, karhunhalaukset ja katseet kertovat enemmän kuin ne paljon puhutut tuhat sanaa.
Meidät otetaan suurella lämmöllä vastaan ja yhteys ihmisten välillä on vilpitön, välitön ja voimakas. Matkaseurueemme kesken hämmästelemme toistuvasti sitä, kuinka hyvin meistä pidetään huolta ja kuinka lämmöllä meihin suhtaudutaan. Kokemus tällaisesta yhteydestä sydämessä on ainutlaatuinen.
Olemme kuulleet myös venäläisestä sielusta, mutta matkan aikana tuntuu siltä, että se on sulkenut meidät syleilyynsä. Kaikki tämä ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja lämpö tuntuu hämmästyttävältä. Olen etuoikeutettu ja kiitollinen saadessani tavata nämä naiset ja miehet, viettää aikaa heidän kanssaan ja tutustua heihin edes hiukan.
Kolmas luku: Mysteerin monet kasvot
”...Instead I saw an ocean of the Spirit, boundless, dazzling. In whatever direction I turned, great luminous waves were rising. They bore down upon me with a loud roar as if to swallow me up. In an instant they were upon me. They broke over me, they engulfed me… Round me rolled an ocean of ineffable joy. And in the depths of my being I was conscious of the presence of the Divine Mother.” – Sri Ramakrishna
Leirin ohjelma on upea ja luennot, meditaatiot ja rituaalit voimakkaita. Kokemuksilleni ei ole oikeita sanoja. Voin vain sanoa olevani kiitollinen kaikista hetkistä, jolloin sain nöyrtyä ja polvistua kaiken sen kirkkauden, kauneuden ja Pyhän edessä, jota armosta sain todistaa ja kokea:
Ohikiitävistä häivähdyksistä tilasta, jossa olen tyhjentänyt itseni itsestäni: hetkiä, jolloin en ole enää niin täynnä itseäni ja kykenen avautumaan edes aavistuksen verran sille, mitä näkyvä ja näkymätön maailma meille tarjoaa. Olen sanaton saadessani nähdä niin paljon kauneutta, joka on suuren Mysteerin ilmentymää.
Kaupungin kauneudesta ihmisten sisäiseen ja ulkoiseen kauneuteen, ja lopulta yhteisten kokemusten kauneuteen. Olen sanattoman kiitollinen kaikista kokemistani pienistä kauniista hetkistä ja suurista armon kokemuksista, jotka nivouduttuaan ja sulauduttuaan yhteen virtasivat ulos kyynelinä sanojen kaikottua jonnekin kaukaisuuteen.
Kuinka paljon elämää mahtuu niin lyhyeen aikaan kun sen elää sydämessä?
Viimeinen luku: Jäähyväiset (toistaiseksi) ja yöllinen kaipaus
“Man’s feelings are always purest and most glowing in the hour of meeting and of farewell” – Jean Paul Richter
Nopeusmittarin neula liikkuu kiireettömästi 120 ja 130 kilometrin välillä Kian koukkaillessa kaistalta toiselle autojen välistä kapealla rantatiellä. Venäläinen gangsta-rap soljuu verkkaisesti stereoista aamuyöhön. Nuori kirkassilmäinen Uber -kuski sanoo venäjäksi jotain ja osoittaa innostuneen kysyvästi älypuhelintaan. Ruudulla on käännös-sovelluksen kautta muotoiltu kysymys:
do you like saint petersburg?”Da, da, harasoo!”, vastaan päätäni lapsenomaisen innokkaasti nyökyttäen ja leveästi hymyillen. Yritän keksiä miten sanoa venäjäksi ”erittäin, erittäin paljon”. Kuljettaja hymyilee ja katselee kotikaupunkiaan tuulilasin läpi. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän viittilöi taas puhelimensa suuntaan:
how long since in saint petersburg?”5 days”, vastaan. ”Not enough”. Tiedän, että hän ei ymmärrä, mutta se ei haittaa.
Pysähdymme liikennevaloihin, jotka tuntuvat kestävän ikuisuuden. Yöllinen kaupunki tuntuu tyyneltä ja rauhalliselta. Kaikki täällä kokemani tuntuu nousevan samaan aikaan pintaan, mutta tunteiden ja ajatusten takana on hiljaista ja levollista.
Muistan kaipaavani harvoin mihinkään. Vaikka jokin tai jotain tuntuisi toisinaan puuttuvan, en kuitenkaan ikävöi muualle. Katsoessani varjojen peittämiä puistikkoja, kuluneita betonirakennuksia sekä jäätyneitä, tyhjiä rantakatuja tunnen, että tulen kaipaamaan tätä kaupunkia ja tapaamiani ihmisiä. Tulen kaipaamaan kaikkea sitä kauneutta, sydämellisyyttä ja lämpöä jota olen saanut kokea. Jollain tavoin kaipaan jo, vaikka olen vielä tässä. Kaipaan, vaikka en vielä ole edes kotona.
Kotona?
Tai ehkä olen. Oikeastaan en ole tuntenut olevani näin kotonani missään vuosiin.
Jälleen uudet pitkät liikennevalot autiolla, aamuyön hiljentämällä kadulla. Vielä yksi yhteistä matkaamme kuvaava sana nousee mieleeni: miten sanoa venäjäksi ”rakastan”? Kuten monesti aiemminkin matkani aikana, en taaskaan tavoita oikeita sanoja kuvaamaan tunteitani ja kokemuksiani.
En löydä sanoja, mutta se ei haittaa. Löydän jotain paljon tärkeämpää:
Rakkauden sisältäni.